RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.10.2022/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Mansikin maisemavalli |
Mansikin maisemavallin rakentaminen
Tekninen lautakunta 06.10.2022 § 56
517/10.03.01.00/2022
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Valmistelija: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Karkkilan kaupungille on 5.12.2008 myönnetty toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa Puhdistamontien maankaatopaikalle. Lupamääräysten mukaisesti Karkkilan kaupungin valtuusto antoi 19.1.2009 § 7 sitoumuksensa tämän ympäristöluvan velvoitteiden täyttämisestä. Vuonna 2020 tarkastuksessa havaittiin, että luvassa sallittu sijoitettavien maa-ainesten enimmäismäärä ja suunnitelman mukainen täyttö oli saavutettu, eikä maankaatopaikalle voinut enää tuoda lisää maa-aineksia. Maankaatopaikan ympäristölupa edellyttää alueen jälkihoitoa.
Maankaatopaikka sijaitsee Mansikin moottoriurheilupuiston vieressä. Maankaatopaikan ympäristölupahakemuksesta ja rakentamistavasta käy ilmi, että maa-aineksista on ollut tarkoitus rakentaa vallia moottoriurheiluradan viereen. Alueen kehittämiseksi ja vanhan maankaatopaikka-alueen maisemoimiseksi kaupungin tekninen toimi yhteistyössä Componenta Finland Oy:n kanssa toteuttivat alueelle vallin rakentamissuunnitelman, jolle haettiin ympäristölupa. Maisemavallista on tämän pykälän liitteessä kerrottu tarkemmin sijaintia ja muuta tietoa.
Ympäristölautakunnan 3.12.2019 § 63 myöntämä vallin ympäristölupa sai lainvoiman keväällä 2021. Ympäristölupamääräykset edellyttävät, että Karkkilan kaupunginhallitus antaa ympäristölautakunnalle sitoumuksensa luvan velvoitteiden täyttämisestä ennen kuin ympäristöluvan mukaista toimintaa voidaan aloittaa. Mikäli kaupunki ryhtyy Mansikin vallille myönnetyn luvan mukaiseen vallin rakentamiseen ja kapupunginhallitus antaa sitoumuksensa, korvaa tuleva vallin ympäristölupa vuonna 2008 myönnetyn maankaatopaikan ympäristöluvan. Hankkeelle tulee nimetä maisemavallin rakentamisesta vastaava työntekijä, joka vastaa siitä, että rakentamisessa ja muussa siihen liittyvässä toiminnassa noudatetaan toiminnalle myönnettyä ympäristölupaa.
Yhteistyösopimus Componentan kanssa sovitaan myöhemmin erikseen, mikäli kaupunginhallitus antaa Karkkilan kaupungin ympäristölautakunnalle sitoumuksensa Mansikin vallille 3.12.2019 § 63 myönnetyn ympäristöluvan velvoitteiden täyttämisestä.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Tekninen lautakunta esittää, että
1) kaupunginhallitus päättää antaa Karkkilan kaupungin ympäristölautakunnalle (lupa- ja valvontaviranomainen) sitoumuksensa Mansikin vallille 3.12.2019 § 63 myönnetyn ympäristöluvan velvoitteiden täyttämisestä
2) ja esittää kaupunginhallitukselle, että vallin rakentamisen vastuuhenkilönä toimii yhdyskuntatekniikan päällikkö
3) ja asia lähetetään kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
Päätös: Keskustelun kuluessa Teija Hallenberg ehdotti Teemu Linnakosken kannattamana, että asia palautetaan uudelleenvalmisteluun. Lautakuntapäätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleenvalmisteluun.
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |