RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.11.2022/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vesihuoltolaitoksen kehittämisuunnitelma
Tekninen lautakunta 24.11.2022 § 84
619/10.04.00/2022
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Markku Kuusinen
Vesihuoltolain 5§ 681/2014 kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten, laitoksille vettä toimittavien ja niiden jätevesiä käsittelevien sekä muiden kuntien kanssa sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun.
Vesihuoltolaki mukaisesti kunnan tulee kehittää alueensa vesihuoltoa, mutta sillä ei ole lakisääteistä velvollisuutta laatia nimenomaista vesihuollon kehittämissuunnitelmaa. Kehittämissuunnitelma on suunnittelun väline ja vesihuollon tavoitteita määrittelevä asiakirja.
Karkkilan kaupungin edellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma on vuodelta 2015 ja siinä suunnitelmassa on päivitetty vesihuollon tavoitteet ja nykytilanne. Suunnitelmassa on määritetty vesihuollon kehittämistarpeita ja ehdotettu toimenpiteitä vesihuollon kehittämiseksi.
Kyseisessä kehittämissuunnnitelmassa ei ole otettu kantaa hulevesien johtamisesta käsittelystä vaan ainoastaan osana viemäriverkostona rasittavana tekijänä.
Erillistä hulevesiohjelmaa ei ole Karkkilan kaupungissa vielä laadittu.
Hulevesiohjelman tavoitteena on selkeyttää kaupungin hulevesien hallintaperiaatteita. Kunta on kokonaisvastuussa hulevesien hallinnasta yleisillä alueilla.
Vuonna 2021 laadittiin Karkkilan kaupungin kehittämissuunnitelman päivitys, joka on osana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelman opinnäytetyötä.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Tekninen lautakunta hyväksyy Karkkilan kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman 2021, joka ohjaa vesihuoltolaitoksen toimintaa.
Päätös: Hyväksyttiin.
Merkittiin, että valmistelija Markku Kuusinen poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen kokouksesta klo 20.37.
Täytäntöönpano:
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |