Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 20


 

 

Vuoden 2022 menestyneiden karkkilalaisten palkitseminen

 

Vapaa-aikalautakunta 07.03.2023 § 20  

127/12.03.00/2023  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

Valmistelija: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Anna Koivu

 Kultuuri- ja opistosihteeri Mari Rautiainen

 

Karkkilan kaupunki palkitsee vuosittain kulttuurin ja urheilun saralla menestyneitä karkkilalaisia. Menestyneiden palkitsemisessa noudatetaan palkitsemisen periaatteita, jotka vapaa-aikalautakunta on päättänyt kokouksessaan 7.3.2023.

 

Palkittavia voivat esittää yhdistykset, lautakunnan jäsenet ja kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualuetiimi sekä kaikki karkkilalaiset. Ehdotuksia palkittavista kerätään vuosittain kaikille avoimella sähköisellä lomakkeella. Ehdotuksia ei voi jättää anonyymisti, vaan mukaan tulee liittää ehdottajan nimi tai edustama taho yhteystietoineen. Ehdotukset tulee myös perustella. Ehdotusten keruusta viestitään monipuolisesti paikallislehdissä, kaupungin www-sivuilla ja some-kanavilla, sekä sähköpostilistoilla, jotka koostuvat paikallisista yhdistyksistä, järjestöistä ja kulttuurin parissa toimivista henkilöistä.  

 

Kulttuurin ja urheilun saralla vuonna 2022 menestyneitä voi ehdottaa 1.-30.4.2023.

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

 Vapaa-aikalautakunta päättää avata kulttuurin ja urheilun saralla menestyneiden palkitsemisen vuoden 2022 osalta. Ehdotuksia palkittavista voi jättää sähköisellä lomakkeella 1.-30.4.2023.

 

Päätös: Vapaa-aikalautakunta päätti avata kulttuurin ja urheilun saralla menestyneiden palkitsemisen vuoden 2022 osalta. Ehdotuksia palkittavista voi jättää sähköisellä lomakkeella 1.-30.4.2023.

 

Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja vapaa-aika

 

Ptk tark.