Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 12


 

 

Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen

 

Vapaa-aikalautakunta 07.03.2023 § 12  

    

 

 

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi erityisistä syistä päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa, mikäli vähintään puolet jäsenistä kannattaa asian käsiteltäväksi ottamista.

 

 

Ehdotus: Toimielin hyväksyy esityslistan asioiden käsittelyjärjestykseksi.

 

Käsittely Toimielin muutti asioiden käsittelyjärjestystä siten, että

 asiakohdassa

14 käsitellään Hankkeiden johtamis- ja salkunhallintamallin käyttöönotto vapaa-aikalautakunnassa,

15 käsitellään Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2022 ja

16 käsitellään Vapaa-aikalautakunnan vuosisuunnitelma 2023

Muilta osin edetään esityslistan mukaan

17 käsitellään Vapaa-aikalautakunnan alaiset avustukset vuonna 2023

18 käsitellään Vapaa-aikalautakunnan avustusten jatkohaku

19 käsitellään menestyneiden karkkilalaisten palkitsemisen periaattet

20 Vapaa-aikalautakunnan alaiset avustukset vuonna 2023

 

 

Päätös: Toimielin hyväksyi esityslistan muutetun järjestyksen asioiden käsittelyjärjestykseksi.

Ptk tark.