RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.03.2023/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan vuoden 2022 toimintakertomuksen hyväksyminen
Tekninen lautakunta 09.03.2023 § 16
150/02.02.02/2022
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Valmistelija: Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Jani Hallenberg
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kari Seppälä
Vesihuoltopäällikkö Markku Kuusinen
Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, johon kuuluvat mm. talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää, kuinka valtuuston asettamat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet. Toimintakertomuksessa esitetään tilikauden tiedot olennaisista toimintaan vaikuttavista muutoksista ja tapahtumista.
Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan vuoden 2022 talous ei toteutunut talousavion mukaisesti. Teknisen lautakunnan alaista toimintaa toteutettiin edelleen tiukan talousseurannan ja kulukurin myötävaikutuksella.
Toimintatuotot pysyivät linjassa talousarvioon nähden, mutta kulut ylittyivät 4 %. Toimintakate toteutui 309 096 euroa talousarviota heikompana.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Tekninen lautakunta hyväksyy vuoden 2022 toimintakertomuksen teknisen lautakunnan osalta.
Päätös: Kaupunkikehitysjohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Tekninen lautakunta hyväksyy vuoden 2022 toimintakertomuksen teknisen lautakunnan osalta ja valtuuttaa kaupunkikehitysjohtajan tekemään tekniset korjaukset liitteeseen.
Hyväksyttiin.
Merkittiin, että kaupunginjohtaja Tuija Telén poistui tämän pykälän käsittelyn aikana kokouksesta klo 17.30.
Täytäntöönpano:
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |