RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pappilanrinteen kävelyportaiden kunnostamisen lisämääräraha
Tekninen lautakunta 15.06.2023 § 59
382/02.02.00/2022
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kari Seppälä
Pappilanrinteen vanhat betoniset portaat ohjaavat jalankulkuliikennettä Helsingintien ja Pappilankadun välillä. Pappilanrinteen portaat ovat nyt huonossa kunnossa. Sen askelmien betonilaattoja on irronnut laajalti ja muitakin pintavaurioita on syntynyt. Portaat on jouduttu sulkemaan käyttäjiltä toukokuussa 2023.
Kaupunki on selvittänyt portaiden vaurioiden laajuutta tarkemmin. Portaat ovat olleet pintaviallisia jo aikaisemmin, mutta variot ovat olleet laadultaan sellaisia, joita on voitu korjata paikallisesti esimerkiksi irronneita laattoja kiinnittämällä takaisin.
Selvitysten mukaan vauriot ovat viime vuodesta selvästi pahentuneet, mutta portaat ovat vielä kunnostettavissa. Korjaustöiden kustannusarvio on noin 35.000,00 euroa. Portaiden kunnostamisen toimenpiteet voidaan kilpailuttaa kaupungin puitesopimusurakoitsijoiden kesken.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Pappilanrinteen portaiden korjaukseen varataan 35000€ lisämäärärahaa.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano:
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |