RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
Tekninen lautakunta 26.10.2023 § 102
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi erityisistä syistä päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa, mikäli vähintään puolet jäsenistä kannattaa asian käsiteltäväksi ottamista.
Ehdotus: Toimielin hyväksyy esityslistan asioiden käsittelyjärjestykseksi.
Päätös: Esittelijän ehdotuksesta päätettiin, että käsitellään ensin pykälä Arviointikertomuksen 2022 vastineet.
Puheenjohtajan ehdotuksesta päätettiin, että hyväksytään lisälista asialistalle ja lisätään asia kohdaksi 109.
Merkittiin, että pykälänumerointiin tehdään tekninen korjaus.
Muilta osin päätettiin hyväksyä asioiden käsittelyjärjestys esityslistan mukaisena.
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |