RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Ympäristölautakunta 08.11.2023 § 74
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Toimielinten kokouskutsu on lähettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet toimielimen jäsenistä.
Ehdotus: Todetaan laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös: Hyväksyttiin.
Todettiin, että kaupunkikehitysjohtajan poissa ollessa esittelijänä toimii hallintosäännön mukaisesti kaupunkikehitysjohtajan ensisijainen sijainen, mittaus- ja kiinteistöpäällikkö.
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |