Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 100


 

 

Kaupunginjohtajan viran aukijulistaminen, kelpoisuusvaatimukset ja palvelussuhteen luonne

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 281 

 

Esittelijä: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Valmistelija: Konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi

 

Kaupunginjohtaja Tuija Telén irtisanoutunee kaupunginjohtajan virasta irtisanoutumisilmoituksella, jonka hän toimittaa 23.10.2023.

 

Kuntalain (10.4.2015/410, luku 7, § 41) mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan.

 

Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta, luku 2, § 4). Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla. Virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. (Viranhaltijalaki, luku 2, § 5).

 

Kunnanjohtajan virkaan ja valtuuston päätöksen mukaisesti muuhunkin kunnan virkasuhteeseen voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut sitä ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys (Viranhaltijalaki, luku 2, § 5).

 

Virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty taikka kunnan päättämä erityinen kelpoisuus (Viranhaltijalaki, luku 2, § 6).

 

Karkkilan kaupungin hallintosäännön mukaan viran kelpoisuusehdoista päättää virkaan ottava taho viran tullessa avoimeksi. Kaupunginvaltuustossa valittavan osalta kelpoisuusehdoista päättää kaupunginhallitus (§ 43).

 

Viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus (§ 44).

 

Edellisellä hakukerralla viran kelpoisuusvaatimukseksi oli määritelty ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi hakuilmoituksessa oli todettu, että viran menestyksellistä hoitamista tukevat hyvät yhteistyö-, vuorovaikutus- ja henkilöstöjohtamistaidot sekä strateginen johtamisosaaminen. Lisäksi hakuilmoituksessa kerrottiin arvostettavan kokemusta vaativista johtotehtävistä, kunnallishallinnon hyvää tuntemista sekä elinkeinoelämän ja kuntatalouden tuntemusta.

 

 

Ehdotus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

 Kaupunginhallitus päättää
1) kaupunginjohtajan viran kelpoisuusehdot,
2) julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkasuhteena,
3) antaa asian tiedoksi kaupunginvaltuustolle, ja
4) tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös: Pykälä jätettiin yksimielisesti pöydälle.

 

 

 

Kaupunginhallitus 30.10.2023 § 311 

 

 

Esittelijä: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Ehdotus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

 Kaupunginhallitus päättää
1) kaupunginjohtajan viran kelpoisuusehdot,
2) julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkasuhteena,
3) antaa asian tiedoksi kaupunginvaltuustolle, ja
4) tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös: Hyväksyttiin. Viran kelpoisuusehdoksi päätettiin ylempi korkeakoulututkinto.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 06.11.2023 § 100  

380/01.01.01/2023  

 

 

 

Ehdotus:  

 Kaupunginhallitus:

Kaupunginvaltuusto merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.