RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 114
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2023
Tekninen lautakunta 09.11.2023 § 114
250/02.02.02/2022
Esittelijä: Vs kaupunkikehitysjohtaja Jani Hallenberg
Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Markku Kuusinen
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kari Seppälä
Karkkilan kaupungin vuoden 2023 talouden ja toiminnan toteumaa seurataan kolme kertaa vuodessa laadittavalla osavuosikatsauksella ja tilinpäätöksellä. Osavuosikatsaukseen kootaan talouden toteumat sekä kaupunkistrategiasta vuodelle 2023 johdettujen toiminnallisten tavoitteiden toteumat. Osavuosikatsaukset laaditaan maaliskuun, kesäkuun ja syyskuun lopun sekä joulukuun lopun (tilinpäätös) kumulatiivisista tilanteista. Vuoden 2023 kolmas osavuosikatsaus kuvaa talouden ja toiminnan toteumat ajalta 1.1. - 30.9.2023.
Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan osalta osavuosikatsauksen mukaan tilikauden tulosennusteen mukaan jäädään toimintakatteesta 170 000 €. Yksikkötasolla tapahtuvat ylitykset on avattu yksikkötasolla liitteessä tarkemmin.
Toiminnallisten tavoitteiden osalta ennustetaan, että ne toteutuvat pääosin talousarvion mukaisesti.
Ehdotus: Vs. kaupunkikehitysjohtaja Jani Hallenberg
Tekninen lautakunta merkitsee osavuosikatsauksen 1.1. - 30.9.2023 tietoonsa saatetuksi.
Päätös: Hyväksyttiin.
Merkittiin, että tämän pykälän aikana pidettiin tauko klo 17.28-17.35.
Merkittiin, että Teemu Linnakoski saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.35.
Täytäntöönpano:
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |