RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Teknisen lautakunnan toimintakertomus 2023 | |
Liite 2 | Selonteko ja arviointi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä_tekninen lautakunta |
Teknisen lautakunnan vuoden 2023 toimintakertomuksen hyväksyminen
Tekninen lautakunta 22.02.2024 § 17
150/02.02.02/2022
Esittelijä: Vt. Kaupunkikehitysjohtaja Hallenberg Jani
Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kari Seppälä
Vesihuoltopäällikkö Markku Kuusinen
Tilapalvelupäällikkö Harri Lylylahti
Kaavoituspäällikkö Milla Nummikoski
Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, johon kuuluvat mm. talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää, kuinka valtuuston asettamat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet. Toimintakertomuksessa esitetään tilikauden tiedot olennaisista toimintaan vaikuttavista muutoksista ja tapahtumista.
Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan vuoden 2023 talous toteutui muutetun talousarvon mukaisesti. Teknisen lautakunnan alaista toimintaa toteutettiin edelleen tiukan talousseurannan ja kulukurin myötävaikutuksella.
Toimintatuotot ylittyivät 1% muutettua talousarvion, mutta kulut ylittyivät hieman. Toimintakate toteutui 131 192 euroa talousarviota parempana.
-Teknisen lautakunnan toimintakertomus 2023
-Selonteko ja arviointi sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä
Ehdotus: Vt. Kaupunkikehitysjohtaja Hallenberg Jani
Tekninen lautakunta hyväksyy vuoden 2023 liitteenä olevan toimintakertomuksen, sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä koskevan liitteen teknisen lautakunnan osalta.
Päätös: Hyväksyttiin.
Merkittiin, että tämän pykälän jälkeen pidettiin tauko klo 19.00-19.08.
Täytäntöönpano:
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |