RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 157
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus, Palkkavaatimus vuosisidonnaisen palkanlisän maksamiseksi
Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 85
Esittelijä: Apulaiskaupunginjohtaja Korkiakoski Kari
Valmistelija: Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Karl-Johan Wickström
Työtuomioistuin vahvisti päätöksessään 28.1.2021 R 85/19, että kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES:n osio A, yleinen osa,II luku 14 §:n määräys liittyen eläkkeellä olevan oikeuteen saada vuosisidonnaisia lisiä, on ollut syrjivänä pätemätön 31.7.2020 saakka. Työtuomioistuin katsoi, että OVTES A 14 § on ollut 31.7.2020 saakka yhdenvertaisuuslain välillisen ikäsyrjinnän kiellon vastainen.
Eläkkeellä työskennellyt opettaja Aarni Leppälä vaatii vuosisidonnaista palkanosaa 1.1.2017 alkaen takautuvasti maksettavaksi työskenneltyään eläkkeellä ollessaan opettajan virassa. Hän on esittänyt asiassa kirjallisen palkkavaatimuksen 15.12.2020 ja 31.3.2022, jota on vielä uusittu 4.12.2023, mikä on katkaissut saatavien mahdollisen vanheneminen. Aarni Leppälälle on maksettu vuosisidonnaista palkanosaa eläkkeellä tehdystä työstä 2018 alkaen takautuvasti 15.11.2021, niin kuin KT on työnantajia ohjeistanut ja kuten kaupunginhallitus on kokouksessaan 28.6.2021 § 217 päättänyt.
Esittelijä: Apulaiskaupunginjohtaja Korkiakoski Kari
Ehdotus: Apulaiskaupunginjohtaja Korkiakoski Kari
Kaupunginhallitus päättää, että kaupunki ei maksa takautuvasti vuosisidonnaisia lisiä ajalta 1.1.-31.12.2017 Aarni Leppälälle hänen esittämänsä palkkavaatimuksensa mukaisesti. Ennen vuotta 2018 syntyneet palkkavaatimukset ovat, suhteessa työtuomioistuimen päätökseen, joka on annettu 28.1.2021 vanhentuneet, ja näin ollen ei korvattavia.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano/tiedoksi: Konsernipalvelut/hr; Aarni Leppälä
Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 157
105/01.02.01/2024
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Valmistelija: Konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti toimivaltaiselle viranomaiselle. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan oikaisua, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla.
Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kunnan jäsen on henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on; yhteisö, laitos ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa; se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja sen voi tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin.
Aarni Leppälä on tehnyt kaupunginhallituksen päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on toimittanut kirjaamoon lähettämällään sähköpostilla 12.4.2024. Oikaisuvaatimuksessa hän vaatii, että Karkkilan kaupunginhallituksen 25.3.2024 tekemä päätös § 85 kumotaan lainvastaisena ja epätarkoituksenmukaisena ja hänelle maksetaan viipymättä jo palkkavaatimuksessa esitetyt saatavat viivästyskorkoineen.
Oikaisuvaatimuksessa ei tule esille seikkoja joiden perusteella kaupunginhallituksen päätös tuli kumota vaan oikaisuvaatimus on hylättävä.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.
Päätös: Hyväksyttiin.
Tiedoksi: Aarni Leppälä, konsernipalvelut
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |