RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.06.2024/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 4 | Ostettavan alueen rajaus | |
Liite 5 | yleiskaava_ote | |
Liite 6 | sijaintikartta |
Raakamaan hankinta teollisuustonttien kaavoittamiseksi
Tekninen lautakunta 27.06.2024 § 76
190/10.00.01/2024
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Valmistelija: Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Hallenberg Jani,
Kaavoituspäällikkö Milla Nummikoski
Karkkilan kaupungilla on suuri tarve kaavoittaa uutta teolliseen rakentamiseen soveltuvaa aluetta. Karkkilan maapoliittisen ohjelman (2021) mukaan kaavoitus etenee vuorovaikutuksessa maapolitiikan kanssa siten, että raakamaata pyritään hankkimaan yleiskaavan osoittamista kasvusuunnista. Yritystonttien kehittämissuunnitelman (2023) mukaan ensivaiheessa pyritään kehittämään ja laajentamaan nykyisiä yritysalueita Pitkälässä ja Keskinummessa. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteeksi maanhankinnan tarkastelujen aloittaminen yritystonteiksi soveltuvilla alueilla, priorisoiden osayleiskaavan teollisuusaluevarantoa, jossa asemakaavatyö voi käynnistyä nopeasti. Maanhankinnan ja luonnossuunnittelun tueksi on laadittu maisemaselvitys (2024), jossa on kartoitettu suunnittelun lähtökohtia ja uusien teollisuustonttien maankäytöllisiä mahdollisuuksia. Tarkemmat luontoarvot tulee kartoittaa rakennettaviksi tarkasteltavilla alueilla erikseen.
Karkkilan kaupunki on käynyt neuvotteluja yksityisen maanomistajan kanssa, jonka omistama kiinteistö 224-401-28-59 sijaitsee välittömästi Keskinummen teollisuusalueeseen tukeutuen ja soveltuu sijainniltaan erinomaisesti teollisuustontiksi/-tonteiksi. Neuvottelut ovat koskeneet kyseisestä kiinteistöstä noin 6 hehtaarin määräalaa, joka on Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaavassa (2014) pääosin teollisuuden laajenemisaluetta ja maisemaselvityksessä katsottu soveltuvan kokonaisuudessaan teollisuusrakentamiselle.
Ostettavaksi esitetty alue on noin 6 hehtaarin alue kiinteistöstä 224-401-28-59. Neuvotteluiden tuloksena alueen ostohinta on 105 000 euroa, jolloin yksikköhinta on 1,75 €/m2.
Ehdotus
Kaupunkikehitysjohtaja Marja Rantanen
1) esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi 105 000 euron ostohinnan noin 6 hehtaarin määräalasta kiinteistöstä 224-401-28-59
Päätös: Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: '
Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi 105 000 euron ostohinnan noin 6 hehtaarin määräalasta kiinteistöstä 224-401-28-59
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin
Täytäntöönpano:
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |