Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 70


 

 

Toiminnanohjausjärjestelmän hankinta varhaiskasvatukseen

 

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 11.06.2024 § 60 

 

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Jormalainen Arto

Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Viitanen Kirsi

 

Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä, CGI:n Pro Consona ja Vaka Mukana sovellus, ovat jo vanhoja järjestelmiä, missä ei ole mahdollisuutta kaikkiin tämän päivän palvelujen tarpeisiin. Esimerkiksi pelkkä viestien lähettäminen koko varhaiskasvatukselle ei onnistu näiden kautta. Samoin työvuorosuunnittelu on erillisessä Titania ohjelmassa, eivätkä ohjelmat lue toisiaan.

 

Varhaiskasvatukseen suunniteltiin CGI:n kehittelemää CGI Vesaa, mutta sen toimittamisessa ilmeni vaikeuksia, joten Vesan hankinta keskeytettiin jo vuonna 2023. Tämän jälkeen varhaiskasvatuksessa pohdittiin kilpailutuksen järjestämistä toiminnanohjausjärjestelmän hankkimiseksi. Kilpailutus olisi vaatinut ylimääräistä henkilöstöresurssia, mitä ei ole. Lisäksi Pro Consonan jatkaminen vaatisi palvelimen muutoksen, mikä myös olisi tuonut ylimääräistä kulua.

 

Tiera on kilpailuttanut käyttöönsä toiminnanohjausjärjestelmä Vesselin (Daisy). Vesseli-palvelu koostuu toiminnanohajusjärjestelmästä, mobiilisovelluksesta eri käyttäjärooleille sekä Tieran integraatioalustasta. Tiera Vesselin palvelukokonaisuuteen kuuluu mm.

-          lasten läsnäoloseuranta

-          lasten hoitoaikojen hallinnointi

-          sähköinen viestintä

-          lapsen VASU

-          sähköiset kyselyt (retket, loma-ajan hoitotarpeet jne.)

-          hakemus-, irtisanomis-, yms. lomakkeet

-          jonotuspaikkojen hallinta

-          sijoitus- ja maksupäätökset

-          henkilökunnan sähköinen työajanseuranta, mikä helpottaa työvuorosuunnittelua sekä toteumien kirjaamista

-          perhepäivähoitajan reaaliaikainen kulu- ja työaikaraportointi

-          hallinnon näkymät ja raportitintegraatiot asiakkaan työvuorosuunnitteluun, laskutukseen ja palkkahallintaan ja mm. valmiit Varda-, Koski-, Primus-, HR-, KELA- ja VTJ -integraatiot

-          myös tulorekisteri- ja ruokapalveluintegraatiot ovat mahdollisia

 

Tiera Vesselissä on myös huoltajien mobiilisovellus, jonka kautta viesteihin vastaaminen ja hoitoaikatarpeen ilmoittaminen on helppoa sekä ajasta ja paikasta riippumatonta.

 

Tieralta on saatu tarjous, mikä sisältää käyttöönoton, peruspaketin ja lisäosia. Kaikkia osioita ei tarvitse ottaa kerralla käyttöön, mutta toiminnan sujuvuuden kannalta on järkevää ottaa läehs kaikki palvelut samasta paikasta.

 

Tiera Vesselin myötä varhaiskasvatuksesta tulee sujuvampaa, tehokkaampaa ja monipuolisempaa järjestää.

Käyttöönoton aloitus on mahdollista 1.12.2024 alkaen. Tiera Vesselin hinnoittelu ja palvelukuvaus ovat kokouksen oheismateriaaleina.

 

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Jormalainen Arto

 

 Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää

1) hankkia varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmäksi Tieran kilpailuttaman Vesseli-alustan
2) irtisanoo käytössä olevan CGI:n ProConsonan

 

Käsittely: Keskustelun edetessä esittelijä seuraavan muutosehdotuksen:

 Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää:

  1.       hankkia varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmäksi Tieran kilpailuttaman Vesseli-alustan 1.1.2025 alkaen
  2.       irtisanoo käytössä olevan CGI:n ProConsonan, Titanian ja muut tarpeettomat ohjelmat

 

 Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös: Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti
1) hankkia varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmäksi Tieran kilpailuttaman Vesseli-alustan 1.1.2025 alkaen
2) irtisanoa käytössä olevan CGI:n ProConsonan, Titanian ja muut tarpeettomat ohjelmat.

 

Pöytäkirjamerkintä: Merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 19:11-19:15.

 

Täytäntöönpano: Varhaiskasvatus

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 27.08.2024 § 70  

160/12.07.00/2024  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lilja Sini

Valmistelija: Sivistysjohtaja Lilja Sini

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 11.6.2024 (60§) päättänyt Tieran Vesseli-toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta varhaiskasvatuksessa 1.1.2025 alkaen ja sen kautta tarpeettomaksi jäävien ohjelmistojen irtisanomisesta.

 

Päätöksen liitteenä olleessa Vesseli-palvelun tarjousliitteessä on kuitenkin havaittu virhe ja kuukausitason kustannukset ovat todellisuudessa hieman tarjouksessa esitettyä suuremmat. Lisäksi tarjouksesta on samalla toiveestamme poistettu LEOPS-käyttöönotto (lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma) ja sen kuukausittainen lisämaksu, sillä kyseinen lomake löytyy tällä hetkellä Karkkilassa Wilmasta. Erot korjatuin summin on esitetty alla olevassa taulukossa ja tarkemmat hintatiedot on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 1. Tieralta 20.8.2024 saatu korjattu tarjous on vuositasolla 6448,56 euroa kalliimpi, kuin 11.6.2024 hyväksytty tarjous.

 

 

 

 

 

11.6.2024 tarjous

20.8.2024 tajous

komponentti

käyttöönotto

(kertamaksu)

jatkuva palvelu (e/kk)

käyttöönotto

(kertamaksu)

jatkuva palvelu (e/kk)

peruspaketti

11 640 €

1 299,5 €/kk

11 640 €

1 299,5 €/kk

lisäpalvelut

13 950 €

848,79 €/kk

13 865 €

830,09 €/kk

datamigraatio

1 960 €

-

1 960 €

-

Yhteensä

27 550 €

1 592,21 €/kk

27 465 €

2 129,59 €/kk

 

 

 

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Lilja Sini

 

 Kasvatus ja opetuslautakunta päättää:
1) hankkia varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmäksi Tieran kilpailuttaman Vesseli-alustan 1.1.2025 alkaen liitteessä 1 esitetyn korjatun hinnaston mukaisesti
2) irtisanoa käytössä olevan CGI:n Pro Consonan, Titanian ja muut tarpeettomat ohjelmat

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja merkintä: Merkittiin, että Mari Partanen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:45.

 

Täytäntöönpano: Varhaiskasvatus

 

Ptk tark.