Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 89


 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen, Palstaviljelyä karkkilalaisille

 

Kaupunginhallitus 06.03.2023 § 56 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

Karkkilan Vasemmiston valtuustoryhmä teki seuraavan valtuustoaloitteen kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.8.2022:

 

Karkkila on teollisen ja urbaanin luonteensa lisäksi myös vehreä puutarhakaupunki. Kaikilla karkkilalaisilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta harrastaa tutkitusti hyvinvointia lisäävää puutarhanhoitoa ja viljelyä omalla pihallaan.

 

Karkkilan Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Karkkilan kaupunki ryhtyy selvittämään yhteistyötahoja, joiden kanssa voitaisiin järjestää mahdollisuus palstaviljelyyn kaikilla kaupunkilaisille. Palstojen tulisi olla kohtuullisen matkan päässä asutuksesta ja niillä pitäisi olla mahdollisuus liitäntään kasteluveden saamiseksi.

 

Palstaviljelyn mahdollistamisen avulla voidaan tukea yhteisöllisyyttä, edistää kaupungin tavoitteita saavuttaa hiilineutraalius, lisätä mahdollisuuksia omavaraiseen ruuantuotantoon ja lisätä karkkilalaisten tasavertaisia mahdollisuuksia nauttia puutarhakaupungissa asumisesta.

 

Karkkilassa 15.8.2022

 

Katja Etolin, Duncan Heathfield, Satu Ahjoniemi, Jarkko Ilonen, Heli Ahjoniemi, Mari Partanen

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustoaloitteen kaupunkikehityksen toimialan valmisteltavaksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: kaupunkikehitys, Esko Vuolukka

 

 

Tekninen lautakunta 06.06.2024 § 66 

 

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

Valmistelija: Kaavoituspäällikkö Milla Nummikoski

 

Karkkilan kaavoitus käynnisti kumppanihaun yhteistyötahojen kartoittamiseksi palstaviljelyalueen perustamista varten kaupunkilaisille avoimessa Kylät kaupungissa -tapahtumassa 11.4.2024. Tapahtumassa jaettiin lentolehtisiä, joita vietiin myös kaupungintalon eri tiloihin ja ympäristöön. Kaupunki julkaisi hausta tiedotteen verkkosivuillaan ja Facebook-kanavallaan. Karkkilalainen-lehti julkaisi hausta artikkelin 17.4.2024.

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

 Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vastauksena valtuustoaloitteeseen seuraavaa: Vastaus valtuustoaloitteeseen on kerrottu asiaselostuksessa.

 

Päätös: Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vastauksena valtuustoaloitteeseen: Kaupunkikehitys jatkaa palstanviljelykumppanin etsimistä valtuustoaloitteen linjauksen mukaisesti.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 24.06.2024 § 177 

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy vastauksena valtuustoaloitteeseen: Kaupunkikehitys jatkaa palstanviljelykumppanin etsimistä valtuustoaloitteen linjauksen mukaisesti.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.08.2024 § 89  

169/00.01.01/2022  

 

 

Ehdotus:  

 Kaupunginhallitus:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä vastauksena valtuustoaloitteeseen: Kaupunkikehitys jatkaa palstaviljelykumppanin etsimistä valtuustoaloitteen linjauksen mukaisesti.

 

Päätös: Markku Korhonen ehdotti ja Pertti Toikka kannatti, että päätösehdotukseen lisätään: Valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tiedoksi: valtuustoaloitteen tekijät

 

Ptk tark.