RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ahmoon urheilukentän käyttö koiraurheiluun
Tekninen lautakunta 10.10.2024 § 102
151/10.03.01.03/2023
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Valmistelija: Kaavoituspäällikkö Milla Nummikoski
Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Karkkilan seudun koirakerho on laatinut 2023 kaupungille kirjeen, jossa se esittää, että Ahmoon urheilukenttä saataisiin koiraurheilun käyttöön. Ahmoon kentän valaistus mahdollistaisi kerhon toiminnan ja harjoitukset ympäri vuoden. Käytettävyyttä varten kenttä tulisi aidata. Nyt koirakerhon käytössä oleva Maijalantien kenttä on kirjeen mukaan mm. liian pieni.
Voimassa olevan vuoden 1989 asemakaavan mukaan Ahmoon kentän alue on osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelualueeksi (VU). Alueelle voidaan rakentaa urheilu- ja virkistystarkoituksia palvelevia rakennuksia. Koira-aitauksen ja koulutuskentän sijoittaminen alueelle on asemakaavallisesti siis mahdollista. Alueen eteläpuolelle on osoitettu kaavassa pysäköintialue, jota ei ole toteutettu. Kenttäkiinteistön länsipuolelle sijoittuu asemakaavoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten kiinteistö, jolle on osoitettu rakennusala noin 30 metrin päähän kenttäalueesta.
Kaupunki omistaa kiinteistön, jonka koko on kaikkiaan noin 1,45 ha. Alueella on sorapintainen urheilukenttä, jonka koko on karkeasti mitattuna 5 000 m2. Muu kiinteistön alue on puustoa ja muuta kasvillisuutta. Maapohja kentän alueella on esitettyyn käyttötarkoitukseen sopiva. Alueen saavutettavuus perustuu pääsääntöisesti autoiluun.
Ympäröivä asutus ja kaavoitetut toteutumattomat asuintontit sijaitsevat yli 100 metrin päässä kenttäalueesta, mitä voidaan pitää riittävänä etäisyytenä koiraurheilutoiminnan aiheutaman melun kannalta.
Liikuntatoimen mukaan Ahmoon urheilukenttä ei ole tällä hetkellä missään liikuntakäytössä, joten kentän koiraurheilukäytölle ei ole estettä. Ennen asian edistämistä tulee sivistystoimen taholta vielä varmistaa, että kentällä ei käy harjoittelemassa muita urheilijoita, eikä muilla koira- ja urheiluseuroilla yms. ole suunnitelmia tai tarpeita kentän käytölle.
Käyttötarkastelun lisäksi ennen sopimuksen laatimista kaupunkikehitys selvittää onko koirakerholla muita kentän käyttöönoton vaatimia muutostarpeita, minkälaisen aidan ja jätehuollon toiminta vaatii, onko kenttä varustelun jälkeen edelleen vapaasti myös muiden urheilijoiden käytössä sekä minkälaiset kustannukset kentän muutostöistä aiheutuu. Ennen kentän käyttöönottoa koirakerhon ja kaupunkikehityksen tulee laatia sopimus kentän käytöstä.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Tekninen lautakunta merkitsee asian tässä vaiheessa tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano: Karkkilan seudun koirakerho
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |