Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 99


 

 

Sähköntoimittajan valinta ajanjaksolle 1.1.2025 – 31.12.2028

 

Tekninen lautakunta 10.10.2024 § 99  

115/02.08.00/2024  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

Valmistelija: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

 

VENI Energia Oy on yksi Pohjoismaiden johtavista toimijoista energiahankintapalveluissa. VENI Energian yli 48 000 asiakasta toimivat mm. teollisuudessa, liike-elämässä sekä maataloudessa.

 

Karkkilan kaupunki on hyväksynyt 30.10.2020 sähköntoimittajan ja sähkön hankintaa koskevan toistaiseksi voimassa olevan hankintasopimuksen Yrittäjien sähkönhankinta Oy:n kanssa. Yrittäjäin Sähkönhankinta Oy ja VENI Energia Oy ovat samaa yhteispohjoismaista konsernia ja vuodesta 2023 alkaen kaikki konsernin julkiset kilpailutukset on tehty VENI Energia Oy:n toimesta. Karkkilan kaupunki on uusinut sopimuksen VENI Energia Oy:n kanssa 30.5.2024. Sopimuksen mukainen toimeksianto sisältää tarjouspyynnön sähkönhankinnan kilpailuttamisesta, sopimuskauden aikaisen sähkön hinnan kiinnittämisestä sekä sähkön lopullisen hinnan määräävästä sähkönmyyntisopimuksesta.

 

VENI Energia Oy on Karkkilan kaupungin toimeksiannosta julkaissut 15.8.2024 Hilma-hankintakanavalla Karkkilan kaupungin sähköenergian hankintaa koskevan tarjouspyynnön. Tarjouspyynnön mukaan lopullinen sähkön hinta määräytyy myyjän marginaalista, profiilikustannuksesta, prosenttiosuuksina tehdyistä SYS- ja EPAD-hinnankiinnityksistä ja/tai kiinnittämättömistä Spot-osuuksista, kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevasta tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta sekä Datahubin kulloinkin voimassa olevista käyttöpaikkakohtaisista maksuista. Kuukauden sisäinen tuntiprofiilikustannus (+/-) lasketaan ja veloitetaan asiakkaalta kuukausittain tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti.

 

Sähköenergian kiinnitysten hinnoittelussa käytetään referenssihintana Nasdaq Oslo ASA:n johdannaismarkkinoilla määriteltyjä kuukausi-, kvartaali- ja vuosituotteita (Systeemi ja EPAD).

Tuote voidaan kiinnittää niin kauan, kun kyseinen tuote noteerataan Nasdaq Oslo ASA:ssa. Ajanjakson hinta voidaan jättää määräytymään myös spot-hinnan mukaan (kk-keskiarvo) joko täysin tai osittain. Systeemi- ja aluehintaerotuotteen hinta tulee voida kiinnittää viidessä (5) erässä (yht. max. 10 erää).

 

Määräaikaan mennessä saatiin kaksi liitteenä olevaa tarjousta:

1. Helen Oy

2. Turku Energia Energiaratkaisut

Molemmat tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan ja molemmat tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

 

Valintaperusteet

 

Tarjousten valintaperusteina oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena halvin hinta. Hinnan vertailu tehtiin tarjouspyynnön kohdassa ”Hankinnan kohteen kriteerit” esitetyn mukaisesti, eli vertailussa käytettävä marginaali muodostettiin tarjoushinnoista seuraavasti: (ENOYR * 0,8) + (SPOT kk-ka * 0,2). Kvartaali- ja kuukausituotteen marginaalit saivat olla enintään vuosituotteen marginaalin suuruisia.

 

Kokonaishintapisteet laskettiin vertailumarginaalista tarjouspyynnössä esitetyllä kaavalla (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) *maksimipisteet. Halvin tarjous sai eniten pisteitä. Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä. Tarjouspyynnössä maksuehdoksi määriteltiin 21 vrk. Alkuperätakuusertifioitu energia huomioitiin tarjouspyynnössä optiona (Tarjouspyyntöluonnos s. 5 ja eForms-lomake s. 3 kappale ’Tietoa lisähankinnoista’). Tämä mahdollistaa sen, että energiaa voidaan tarvittaessa hankkia myös uusiutuvana tai hiilidioksidivapaana.

 

VENI Energian suositus valittavaksi sähköntoimittajaksi oli Helen Oy. Perusteena oli tarjouksen edullisuus, tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

 

 Tekninen lautakunta päättää, että Karkkilan kaupunki hyväksyy liitteenä olevan hankintasopimuksen ja valitsee sähköntoimittajakseen Helen Oy:n, tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.             

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano:    VENI Energian toimesta tarjonneille yhtiöille 

 

Ptk tark.