RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Esityslista 23.10.2025/Asianro 32
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Leijonapuiston leikkikentästä luopuminen
Kaupunkikehityslautakunta 23.10.2025
218/10.03.01.02/2025
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Valmistelija: Työnjohtaja Merinen Mika
Karkkilassa on kaikkiaan 12 leikkipaikkaa tai -puistoa, joita kaupunki ylläpitää. Lisäksi uimarannoilla on leikkivälineitä lapsille. Leikkipaikkoihin teetettiin toukokuussa 2024 leikkipaikkojen turvallisuustarkastus. Tarkastuksessa selvisi, että osa leikkivälineistä oli jo käyttöikänsä päässä tai suositeltiin korjattavaksi, osa välittömästi ja osa 1-3 vuoden sisällä.
Leijonapuiston leikkipaikassa on ilmennyt jo vuosien ajan paljon häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa. Leikkipuiston penkeillä viihtyvät usein päihteidenkäyttäjät ja lisäksi puistossa kokoontuvien nuorisojoukkojen toimesta esiintyy ilkivaltaa ja roskaamista sekä on häiriköity myös viereisten kolmen vanhustentalon asukkaita. Tänä vuonna häiriköintiä on ollut erittäin paljon. Vanhuksilta on mm. varastettu puutarhakalusteita, soiteltu ovikelloja, hakattu oviin ja ikkunalautoihin, rikottu kukka-amppeleita sekä juostu katoilla. Leikkipuisto sijaitsee kauppakeskusten läheisyydessä ja on katseilta suojassa puiston ja K-Supermarketin välisen aidan ansiosta. Leikkipaikan alueella on vuosien aikana tehty paljon ilkivaltaa rikkoen ja tuhrien leikkivälineitä ja penkkejä. Lisäksi leikkipaikan alueelta löytyy usein rikottuja pulloja ja tölkkejä, jotka vaarantavat leikkivien lasten turvallisuuden ja aiheuttavat ylimääräistä työtä. Leijonapuistossa tapahtuvasta häiriökäyttäytymisestä on tehty ilmoituksia myös poliisille.
Leijonapuiston leikkivälineet ja penkit alkavat olla jo käyttöikänsä päässä tai mittavien kunnostustoimenpiteiden tarpeessa. Turvallisuustarkastuksen mukaan laitteista kolme olivat jo kiireellisen korjauksen tarpeessa ja näistä yksi päätettiin poistaa käytöstä kokonaan. Loput laitteista suositeltiin korjattavaksi 1-3 vuoden sisällä.
Läheisellä Korvenkadulla sijaitseenTiilitehtaan leikkipaikka, joten leikkipaikan purkaminen ei aiheuta merkittävää haittaa. Leijonapuiston leikkipaikan purkamisen jälkeen kaupugilla on paremmin ja enemmän käytettävissä resursseja muihin lähialueen leikkipaikkoihin.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Kaupunkikehityslautakunta päättää
1) purkaa Meijerinkadulla sijaitsevan Leijonapuiston leikkipaikan
2) että, Leijonapuistosta vapautuvat käytettävissä olevat leikkivälineet tullaan sijoittamaan mahdollisuuksien ja kunnon mukaan muihin kaupungin ylläpitämiin leikkipuistoihin.
3) edelleen selvittää, vaatiiko alueen muutos kaavoituksellisia tai muita lisätoimia.
Päätös:
Täytäntöönpano: Kaupunkikehitys, yhdyskuntatekniikka
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |