Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 15.09.2025/Asianro 283


 

 

Käräjäoikeuden lautamiesten valitseminen valtuustokaudelle 2025 - 2029 (KV)

 

Kaupunginhallitus 15.09.2025     

160/00.04.02/2025  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

Valmistelija: Toimistosihteeri Huhta Laura

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet kunnanvaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Lain 3 §:n mukaan käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto.

 

Tuomioistuinvirasto on 20.5.2025 tekemällään päätöksellä vahvistanut Karkkilan lautamiesten lukumääräksi kaksi.

 

Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun uudet lautamiehet on valittu ja päätös on tullut lainvoimaiseksi. Tuomioistuinvirasto on päätöksessään kiinnittänyt huomiota siihen, että käräjäoikeuksien ja kunnanhallitusten tulisi pyrkiä sopimaan ajankohta, josta lukien uudet lautamiehet aloittavat toimintansa ja nykyisten toimikausi päättyy. Koska lautamiesten valinnat tehdään todennäköisemmin elokuussa, käräjäoikeus esittää, että uusien lautamiesten toimikausi alkaisi 1.11.2025.

 

Lautamiesten valinnassa huomioitavaa

 

Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toiminta-

kelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. (Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §)

 

Tuomioistuinviraston päätöksessä on myös esitetty, että lautamiehen

sopivuutta koskevalla säännöksellä on ajateltu suljettavan lautamiestehtävän ulkopuolelle henkilöt, joilla on esimerkiksi rikosrekisteri- merkintöjä tai jotka ovat syyllistyneet toistuvasti vähäisempiin rikoksiin. Sopivuuden arviointi edellyttää yleensä ehdokkaan kokonaisvaltaista arviointia, jonka lopputuloksena tulisi olla johtopäätös siitä, että asianomaisen henkilön valinnalla ei horjuteta tuomioistuinta kohtaan tunnettua luottamusta. Valtuustoryhmällä tai valtuustoilla ei kuitenkaan yleensä ole mahdollisuutta selvittää tällaisia tietoja ja sen vuoksi lautamiesehdokkaiden tietoon tulisi saattaa edellä mainittu kelpoisuus-

vaatimus.

 

Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosotto-tehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö. (Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §)
 

 

 

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa. (Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 4 §)

 

Tuomioistuinvirasto toteaa päätöksessään, että lautamiesjärjestelmän

uskottavuutta ja kansalaisten luottamusta järjestelmään saattaisi lisätä, mikäli lautamiesten joukossa olisi myös eri etnisiä ryhmiä edustavia henkilöitä.

 

Tuomioistuinviraston näkemyksen mukaan valittavien lautamiesten

kielitaitoon tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Lautamiehille ei ole asetettu erityisiä kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia, toisin kuin tuomareille. Valtuustojen tehtävänä on huolehtia siitä, että lautamiehiksi valittavilla henkilöillä on tehtävän suorittamiseksi vaadittava riittävä kielitaito ja käräjäoikeuden tehtävänä on huolehtia lautamiesten

istuntokokoonpanosta. Käytännössä kielitaitovaatimukset korostuvat

sellaisissa käräjäoikeuksissa, jotka ovat kaksikielisiä.

 

Muuta huomioitavaa

 

Tuomioistuinviraston päätökseen kirjatulla tavalla perustuslakivaliokunta on 5.6.1996 antamassaan mietinnössä ottanut kantaa useisiin lautamies-järjestelmää koskeviin seikkoihin. Perustuslakivaliokunta toteaa muun muassa, että lautamiesten valinnassa tulee korostaa lautamiehen tuomarintehtävää. Lautamies ei ole poliittisella valtakirjalla toimiva kunnallinen luottamushenkilö, vaan hänen tulee olla riippumaton. Valtuustoryhmillä on tämän suhteen erityinen vastuu. Sama koskee sitä, että lautamiehiksi valittavat ovat valmiita toimimaan tehtävässään koko kauden. Ottaen huomioon lautamiehen tehtävän ja aseman tuomioistuimen jäsenenä puolueiden ei pidä vaatia lautamiehiksi valittavilta sitoumuksia ns. puolueveron maksamisesta istuntopalkkiostaan.

 

Lautamiehen tehtävää ei voida pitää kunnallisena luottamustehtävänä, vaikka valtuusto valitsee lautamiehet. Perustuslain mukaan tuomiovaltaa käyttävät itsenäiset ja riippumattomat tuomioistuimet. Lautamiehet, joilla on yksilöllinen äänioikeus, ovat tuomioistuimen jäseniä ja toimivat tuomarin vastuulla. Näin ollen tehtävä on pikemminkin valtiollinen luottamustehtävä, jonka hoitamisesta maksettavat kustannukset suoritetaan valtion varoista.

 

Tuomioistuinten jäsenten esteellisyyskysymyksiin kiinnitetään nykyään huomattavan paljon huomiota. Vakiintunut periaate on, että tuomioistuimen on paitsi oltava puolueeton myös näytettävä puolueettomalta. Käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että esteellisyyskysymykset ovat usein ajankohtaisia erityisesti silloin, kun lautamiehinä on esimerkiksi kunnanhallituksen tai kuntayhtymän hallitukse jäseniä.Tuomioistuinviraston

näkemyksen mukaan merkittävässä asemassa olevien kunnallisten luottamushenkilöiden tai kansanedustajien valitsemiseen lautamieheksi tulisi suhtautua pidättyväisesti. Tuomioistuinvirasto on lisäksi muistuttanut, että lautamiehen tehtävä eroaa kunnallisista lautakunnan jäsenyyksistä ja eräistä muista kunnallisista luottamustehtävistä siinäkin suhteessa, että tuomioistuimen istunnot alkavat yleensä aamulla kello 9.00 ja istuntoja

jatketaan niin pitkään, että kaikki istuntopäivälle haastetut jutut saadaan käsitellyksi. Lautamiehen tehtävä edellyttää siis varautumista koko päivän kestävään istuntoon. Erityisesti laajoissa rikosasioissa lautamiesten tulee varautua olemaan läsnä useampana päivänä peräkkäin.

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 5 §:n mukaan lautamiehen on ennen tehtävään ryhtymistä sekä tehtävän kestäessä annettava käräjäoikeudelle tuomioistuinlain 11 luvun 12 §:ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää valita Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen kaksi lautamiestä valtuustokaudelle 2025 - 2029.

 

Päätös:  

 

 

Ptk tark.