Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 56


 

 

Vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2024

 

 

 

Tarkastuslautakunta 23.05.2025 § 24 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Liite, Arviointikertomus 2024

 

Ehdotus:    

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ehdotus:

a) Tarkastuslautakunta valmistelee ja allekirjoittaa tilikauden 2024 arviointikertomuksen toimitettavaksi kaupunginvaltuustolle, ja
b) Tarkastuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

1) päättää merkitä vuoden 2024 arviointikertomuksen tiedokseen,
2) päättää pyytää kaupunginhallitusta antamaan selvityksen arviointikertomuksessa esiin tuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista, ja
3) päättää, että selvitys annetaan valtuustolle viimeistään lokakuun 2025 loppuun mennessä ja toimitetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: Kaupunginvaltuusto

 

 

Ympäristölautakunta 09.10.2025 § 56  

272/02.02.02/2022  

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

Valmistelija: Kaupunkikehitysjohtaja Marja Rantanen

 

Karkkilan kaupungin ympäristölautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomukseen
 

Ympäristölautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi tarkastuslautakunnan esittämän arviointikertomuksen vuoden 2024 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on esittänyt eri kohdissa ympäristölautakunnan toimintaan kohdistuvia tai liittyviä huomioita ja arvioita.

 

Ympäristölautakunnan vastaukset on esitetty tässä lausunnossa tarkastuslautakunnan tekemien huomioiden yhteydessä.

 

1. Karkkila on kestävän kehityksen kotikaupunki

Tarkastuslautakunnan kannanotto:

 

Kestävän kehityksen osalta tarkastuslautakunta pitää hyvänä metsäsuunnitelman laatimisen pohjaksi tarvittavan metsästrategian edistymistä.

 

Tarkastuslautakunta ehdottaa, että seuraavan valtuustokauden strategiassa ja tulevina tilikausina kestävää kehitystä tarkasteltaisiin kestävän kehityksen YK:n yleismääritelmän mukaisesti neljän osa-alueen mukaan: ekologisen, taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden osalta. Tämän määritelmän mukaan nykyisessä kaupunkistrategiassa kestävän kehityksen toiminta näkyy vain osittain.
 

Ympäristölautakunnan vastine:
Ympäristölautakunta on tyytyväinen ympäristöpäällikön tekemän startegian ja sen jälkeen toteutettavana olevan metsäsuunnitelmatyön edistymiseen.

 

Tavoitteena on, että valmistuttuaan strategia tai suunnitelma vastaa kattavasti asukkaiden tarpeisiin ja luo pohjan kestävälle metsänhoidolle.

Tavoite on että metsäsuunnitelmassa huomioitaisiin eri osa-alueita, Karkkilan ympäristö huomioiden.

 

2. Karkkila on tasapainoisen talouden ja tehokkaan toiminnan kotikaupunki

 Tarkastuslautakunnan kannanotto:

Olisi hyvä vertailla vastaavan kokoisten kaupunkien henkilöstömitoituksia ja selvittää, onko työt organisoitava toisin vai onko kyse liian vähäisestä henkilöstömäärästä.

Ympäristölautakunnan vastine:
Ympäristölautakunnan vakituisen henkilöstön henkilöstömäärä on minimissään, eikä vähennyksiä ilman suuria vaikutuksia voida tehdä. Jo nyt ollaan tilanteessa, jossa vaativan rakennuskohteen tarkastusresurssia joudutaan tarvittaessa ostamaan ulkopuolelta (esim LVI-tarkastus).

 

Rakennusvalvontaan ja ympäristönsuojeluun liittyvien tehtävien hoitaminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Oman Karkkilassa olevan henkilstön avulla voidaan tehdä laadukkaammin mm. neuvontaa sekä ketterämmin mm. tarkastusta, valvontaa. Oma resurssi mahdollistaa myös eri tahojen pyytämien kaavoitus- ja rakennustietojen toimittamisen niitä tarvotseville.

 

Vuoden 2025 alusta tapahtuneet lainsäädäntömuutokset sekä tuleva Ryhti-hanke lisäävät myös merkittävästi rakentamiseen liittyvää valvonta- ja rekisterihin liittyvää korjaustarvetta. Lain vaatimat muutokset aiheuttaavat jo nyt painetta asioiden valmistumiselle pienellä henkilöstöllä.

 

Tulee myös huomioida että esim. rakennusvalvonan osalta henkilöstöä on vähennetty viimeisen 5 vuoden ajalta jo 1 HTV.  Tämä korostaa riskiä henkilöstöresurssien riittävyyteen.  

 

Rekisterikorjaustyön tavoitteet on saada pysyviä tuloja kaupungin talouden vaiknaistamiseksi sekä työllä parennetaan rekisteritieojen ajantasaisuutta. Vertailutietona on hyvä todeta, että samankokoisista kunnista Lopella tehty korjaustyö on tuottanut jo 100 000€ kiinteistöverotuoton lisäyksen kaupungin tuloihin.

 

 

 

 3. Ympäristölautakunnan toimialan tavoitteiksi kirjatut tavoitteet

Tarkastuslautakunnan kannanotto:
Talous on toteutunut suunnitellusti. Lautakunta toivoo, ettei Vaskijärven patohankkeesta muodostu ikuisuusprojekti.
 

Ympäristölautakunnan vastine:

Vaskijärven patohanketta on edistetty hankerahoituksella, mutta valitukset ovat hidastaneet etenemistä ja kuormittaneet virkamiehiä. Näillänäkymin patohankkeessa tehdyt toimet ja suunnitelmien jalkauttamiset etenevät normaalia valmistelupolkua resurssien mukaisesti.

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

 

 Ympäristölautakunta päättää antaa yllä olevaan selostusosaan liitetyn lausunnon vastauksena tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksessa esiin tuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: Kaupunginhallitus

 

Ptk tark.