RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 2 | Rakennusjärjestyksen OAS |
Karkkilan kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen
Ympäristölautakunta 09.10.2025 § 57
216/10.03.00.00/2025
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Valmistelija: Vastaava rakennustarkastaja Iivari Petri
Uudistamisen tavoitteena on huomioida 1.1.2025 voimaan tulleen rakentamislain muutokset. Rakentamislain mukainen rakennusjärjestys tulee olla voimassa viimeistään 1.1.2027 (RakL 28 §).
Rakentamislain 17 §:n mukaan kunnassa on oltava rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä voidaan antaa paikallisista oloista johtuvia rakentamista, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamista sekä hyvän elinympäristön toteutumista ja säilyttämistä koskevia määräyksiä.
Vuoden 2025 alussa voimaan tulleessa rakentamislaissa ei edellytetä osallistumis- ja arviointisuunnitelman tekemistä rakennusjärjestyksen uudistamisen yhteydessä. Rakennusjärjestyksen laatiminen tulee kuitenkin tehdä avoimesti ja vuorovaikutteisesti. Tämän vuoksi on laadittu rakennusjärjestyksen uudistamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laaditaan riittävän vuorovaikutuksen arvioimiseksi. Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan Karkkilan kaupungin rakennusjärjestyksen päivittämisen lähtökohdat, tavoitteet ja menettelyt osallistumiselle, vuorovaikutukselle ja päätöksenteolle.
Rakennusjärjestyksen uudistamisen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan kuulutuksella kaupungin verkkosivujen virallisella ilmoitustaululla sekä tarpeen mukaan lehdistössä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta OAS:sta ja esittää mielipiteensä rakennusjärjestyksen uudistamisesta.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Rakennusjärjestyksen uudistamista koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksytään asetettavaksi nähtäville.
Päätös: Hyväksyttiin.
-----
Pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 20.21-20.28.
Täytäntöönpano: Rakennusvalvonta
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |