Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.10.2025/Pykälä 38


 

 

Tarkastuslautakunnan valtuustokauden arviointisuunnitelman ja arviointivuoden 2025 työohjelma

 

 

 

Tarkastuslautakunta 10.09.2025 § 31 

 

 

 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelmaan pohjautuvan arvioinnin työohjelman kullekin arviointivuodelle.

 

Ehdotus:    

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

Tarkastuslautakunta valmistelee koko valtuustokauden kattavaa arviointisuunnitelmaa, sekä valmistelee tilikautta 2025 koskevaa arvioinnin työohjelmaa. Valtuustokauden mittaisen arviointisuunnitelman ja arvioinnin työohjelman 2025 laatimista jatketaan tarvittaessa seuraavassa kokouksessa.

Tarkastuslautakunta päättää kokoustensa ajankohdista seuraavasti:

 ke 1.10.2025 klo 16:00
 ke 29.10.2025 klo 16:00
 ke 12.11.2025 klo 16:00
 ke 18.2.2026 klo 16:00

 

Päätös: Hyväksyttiin kokousten ajankohdat muutoksella, että keskiviikon kokous 29.10.2025 muutettiin pidettäväksi tiistaina 28.10.2025 klo 16.00.

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointisuunnitelman ja arvioinnin työohjelman 2025 laatimista seuraavassa kokouksessaan.

 

 

Täytäntöönpano: hallintokalenteri











 

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 01.10.2025 § 38  

189/00.01.02/2025  

 

 

 

 

 

Ehdotus:  

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

Tarkastuslautakunta päättää koko valtuustokauden kattavasta arviointisuunnitelmastaan sekä viimeistelee tilikautta 2025 koskevaa arvioinnin työohjelmaansa.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

 

 

Ptk tark.