RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 318
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Arviointikertomuksen 2024 vastaukset (KV ja tarkla)
Kaupunginhallitus 27.10.2025
272/02.02.02/2022
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Pieniniemi Leena
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Tarkastuslautakunta antoi vuoden 2024 arviointikertomuksen kokouksessaan 23.5.2025 ja kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 16.6.2025 merkitä vuoden 2024 arviointikertomuksen tiedokseen. Lisäksi valtuusto päätti pyytää kaupunginhallitusta antamaan selvityksen arviointikertomuksessa esiin tuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista valtuustolle viimeistään lokakuun 2025 loppuun mennessä.
Lautakunnat käsittelivät omat osuutensa kokouksissaan ajalla 26.8. – 9.10.2025. Näin ollen kooste kaupunginhallituksen käsittelyyn voitiin laatia vasta 27.10.2025 kokoukseen ja ehtii näin ollen valtuuston käsittelyyn vasta marraskuun kokoukseen.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Kaupunginhallitus päättää
1) antaa liitteen mukaiset vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2024,
2) antaa vastaukset tiedoksi tarkastuslautakunnalle, ja
3) esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee vastaukset tiedokseen.
Päätös:
Ptk tark.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |