Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 17.11.2025/Asianro 344


 

 

Valtuustoaloite, Tuorilantien liikenneturvallisuuden parantaminen

 

Kaupunginhallitus 17.11.2025     

151/00.01.01/2025  

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Pieniniemi Leena

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.11.2025 jätettiin Karkkilan SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite, jonka Terhi Tuomikoski esitti:

 

”Tuorilantien liikenneturvallisuuden parantaminen

 

Tuorilantien alkupäästä puuttuu kevyen liikenteen väylä. Katuosuudella kulkee päivittäin suhteellisen paljon jalan tai pyörällä liikkujia – sekä koululaisia että aikuisia. Liikennesääntöjen mukaisesti kulkijan pitäisi kaupungilta päin tullessa ylittää tie hyvin lyhyen tieosuuden takia kahteen kertaan.

 

Pimeys ja lumi tuovat oman riskinsä autojen kanssa samalla väylällä kulkemiseen.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Tuorilantien alkupään osuus suljetaan moottoriliikenteeltä ja muutetaan kevyen liikenteen väyläksi. Moottoriliikenne ohjataan käyttämään Puutarhakadun risteystä.”

 

Valtuustoaloitteen ovat allekirjoittaneet: Terhi Tuomikoski, Simo Pietiläinen, Marianne Boström, Mika Tallgren, Mark Nordberg, Mika Kalliaisenaho, Eino Huotari, Mari Rautiainen, Heidi Vesterinen, Jarkko Ilonen, Milla Malmberg, Mia Sundström, Elina Toikka, Satu Ahjoniemi ja Duncan Heathfield.

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen kaupunkikehityslautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös:  

 

Täytäntöönpano: kaupunkikehityslautakunta

 

Ptk tark.