Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 17.11.2025/Asianro 348


 

 

Haapalan päiväkodin siirtäminen myytäviin kiinteistöihin (KV)

 

Kaupunkikehityslautakunta 23.10.2025 § 34 

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

Valmistelija: Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Hallenberg Jani

 

Sivistystoimi lopetti päiväkotitoimintansa Haapalan päiväkodin kiinteistöllä. Heidän nykyisen toimintansa sopii hyvin muihin kaupungin omistamiin kiinteistöihin. Tarvetta Haapalan päiväkodin uudelleen käyttöönottoon ei ole tulevaisuudessakaan näköpiirissä, koska sivistyksellä teetetyn selvityksen perustella lapsimäärä tulee pienenemään Karkkilan kaupungissa. Kiinteistölle ei ole myöskään tarvetta ohjata mitään muuta kaupungin toimintaa. Edellä esitetyin perustein on perusteltua, että koko päiväkodista luovutaan.

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja

 

 Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi Haapalan päiväkodin kiinteistön siirtämisen myytävien kiinteistöjen listalle.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: Kaupunginhallitus

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.11.2025     

40/10.00.02/2025  

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Haapalan päiväkodin kiinteistön siirtämisen myytävien kiinteistöjen listalle.

 

Päätös:  

 

 

 

Ptk tark.