RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Esityslista 25.02.2026/Asianro 10
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| Liite 10 | selonteko (2) |
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko ja arviointi vuodelta 2025
Kaupunginhallitus 19.01.2026 § 13
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Pieniniemi Leena
Kuntalain 14 §:n säännökset velvoittavat kaupunginvaltuuston päättämään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Niiden tarkoituksena on ohjata kaupunginhallitusta sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisessä (kuntalaki 39 §).
Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeiden mukaisesti kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. Tätä tarkoitusta varten kunnanhallituksen tulee esittää toimintakertomuksessa selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä keskeiset johtopäätökset sen toteutumisesta tilikaudella.
Karkkilan kaupungin hallintosäännössä luvussa 12, kaupunginvaltuusto on määritellyt sisäisen valvonnan tehtävät ja vastuut.
Hallintosäännössä määrätään seuraavasti:
Kaupunginhallitus vastaa hyvän johtamis- ja hallintotavan, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Riskienhallinnan järjestämiseen sekä toimeenpanoon liittyy keskeisesti toiminnan jatkuvuudesta ja häiriöttömyydestä sekä turvallisuudesta huolehtiminen.
Kaupunginhallitus
1. hyväksyy johtamis- ja hallintotapaa, sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat,
2. valvoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti sekä
3. antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä sekä selvityksen konsernivalvonnasta ja merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä.
Konsernijohto vastaa konserniyhteisöjen konsernivalvonnan järjestämisestä sekä konserniyhteisöjen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen ja tuloksellisuuden valvonnasta.
91 § Kaupunginhallituksen ja konsernijohdon sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät
Kaupunginhallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä:
1. Hyväksyy sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat.
2. Valvoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti.
3. Antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä sekä selvityksen konsernivalvonnasta ja merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä.
92 § Lautakunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät
Lautakunnat vastaavat toimialansa hyvän johtamis- ja hallintotavan toteutumisesta sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta. Lautakunnat raportoivat kaupunginhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
93 § Viranhaltijoiden ja esihenkilöiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät
Kaupunginjohtaja, toimialajohtajat, palvelualueiden johtajat sekä palveluyksiköiden johtavat viranhaltijat vastaavat hyvän johtamis- ja hallintotavan toteutumisesta sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta tehtäväalueellaan, ohjeistavat alaisiaan toimintayksiköitä sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Palveluyksiköiden esihenkilöt vastaavat yksikön riskien tunnistamisesta, arvioinnista, riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja toimivuudesta sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Konsernijohto vastaa konserniyhteisöjen ohjauksesta sekä yhteisöjen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen ja tuloksellisuuden valvonnasta.
Kaupunginhallitus hyväksyi Karkkilan kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen voimassa olevan ohjeen maaliskuussa 2023.
Sisäisen valvonnan ja siihen liittyvän riskienhallinnan selontekoa varten tarvitaan toimielimiltä selonteko ja arviointi toimielinten alaisen toiminnan osalta. Selontekoa ja arviointia varten on laadittu lomake ohjeineen.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Kaupunginhallitus päättää pyytää toimielimiltä 5.3.2026 mennessä selonteot ja arviot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteutumisesta vuonna 2025.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano: toimialajohtajat, lautakunnat
Elinvoimalautakunta 25.02.2026
161/00.01.03/2023
Esittelijä: Elinvoimajohtaja Nikkilä Satu
Valmistelija: Elinvoimajohtaja Nikkilä Satu
Karkkilan kaupungin hallintosäännössä (luku 12, §:t 91 - 93) kaupunginvaltuusto on määritellyt sisäisen valvonnan tehtävät ja vastuut. Pykälässä 91 valtuusto on määrännyt kaupunginhallituksen hyväksymään johtamis- ja hallintotapaa, sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat. Kaupunginhallituksen vastuulla on valvoa, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti. Kaupunginhallituksen tulee antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Kaupunginhallitus hyväksyi Karkkilan kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen kokouksessaan 27.3.2023 (§ 74).
Sisäisen valvonnan ja siihen liittyvän riskienhallinnan selontekoa varten tarvitaan toimielimiltä selonteko ja arviointi toimielinten alaisen toiminnan osalta. Selontekoa ja arviointia varten on laadittu lomake ohjeineen.
Kaupunginhallitus päätti 19.01.2026 (§ 13) pyytää toimielimiltä selonteot ja arviot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteutumisesta vuonna 2025.
Ehdotus: Elinvoimajohtaja Nikkilä Satu
Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan elinvoimalautakunnan alaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arvioinnin tilikaudelta 2025.
Päätös:
Täytäntöönpano: Talous- ja hallintojohtaja
Ptk tark.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |