Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 11


 

 

Kohde- ja tila-avustukset 2026

 

Kaupunginhallitus 19.01.2026 § 11  

10/02.00/2026  

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

Valmistelija: Kulttuurisihteeri Rautiainen Mari, liikunta- ja nuorisopäällikkö Koivu Anna

 

Karkkilan kaupunginhallitus on hyväksynyt Karkkilan kaupungin avustussäännön kokouksessaan 19.1.2026. Avustussäännön mukaan avustettavan toiminnan painotukset ja avustusten hakuajat päätetään erikseen vuosittain kaupunginhallituksessa.

 

Avustusten tarkoitus on tukea sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa, joka vaikuttaa kaupunkilaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja toteuttaa voimassa olevan kaupunkistrategian tavoitteita.

 

Avustuksia voivat hakea kaikki yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua, ja jotka ovat rekisteröityjä tai todistettavasti jättäneet rekisteröintihakemuksensa. Hakija voi olla myös yksityinen henkilö tai toimintaryhmä, mikäli toiminta on yleishyödyllistä ja avustussäännön mukaista.

 

Avustuksia haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen voi toimittaa myös paperisena versiona kaupungin kirjaamoon. Hakulomake ohjeineen on tulostettavissa kaupungin verkkosivuilta hakuaikana.

 

Saapuneet hakemukset käsitellään hyvinvointi-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden asiantuntijoista koostuvassa työryhmässä. Työryhmä valmistelee avustukset elinvoima- ja sivistyslautakuntien käsiteltäväksi. Valmistelussa huomioidaan lautakuntien hallintosäännön mukaiset tehtäväalueet. Kaupunginhallitus päättää avustuksista lautakuntien esitysten perusteella.

 

Kohdeavustuksilla tuetaan kuntalaisten hyvinvointia lisäävien tapahtumien järjestämistä, nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä, ikääntyneiden toimintakykyä sekä yhdistysten toimintakykyä (esimerkiksi koulutus-, kurssi- ja leiritoiminta).

 

Tila-avustusta voi hakea toiminnan järjestämiseen tarvittavien tilojen vuokraamiseen ja kaupungin omien tilojen vuokran perimättä jättämiseen.

 

Talousarviossa kohde- ja tila-avustuksiin vuodelle 2026 on varattu 20 000 euron määräraha. Avustus jaetaan kahdella hakukierroksella, joista ensimmäinen ajoittuu alkuvuoteen ja toinen, ns. täydennyshaku keväälle. Ensimmäisessä haussa jaetaan noin 2/3 talousarvioon varatusta avustusmäärärahasta.

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 Kaupunginhallitus päättää, että

1) vuoden 2026 kohde- ja tila-avustusten ensimmäinen hakukierros on avoinna 20.1.–8.2.2026. Avustuskierroksella jaetaan n. 2/3 vuoden 2026 hyväksytyssä talousarviossa varatusta kohde- ja tila-avustusten määrärahasta,
2) vuoden 2026 kohde- ja tila-avustusten toinen hakukierros on avoinna 4.–17.5.2026. Avustuskierroksella jaetaan ensimmäisen kierroksen jälkeen jakamatta jäänyt osuus vuoden 2026 hyväksytyssä talousarviossa varatusta kohde- ja tila-avustusten määrärahasta,
3) kohdeavustuskohteet vuonna 2026 ovat
- kaupunkilaisten hyvinvointia edistävät yleisötapahtumat
- nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen
- ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen
- yhdistysten toimintakyvyn tukeminen,
4) tila-avustusta ja tilavuokran perimättä jättämistä voi hakea avustussäännön mukaisesti, ja
5) myönnettävä kohde- tai tila-avustus voi olla suuruudeltaan 100–1800 euroa. Sama hakija voi hakea yhdellä hakukierroksella avustuksia eri kohteisiin yhteensä enintään 3000 eurolla.

Lisäksi kaupunginhallitus tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös: Hyväksyttiin.
Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

-----

Sivistysjohtaja Sini Lilja ja elinvoimajohtaja Satu Nikkilä poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.29.

 

Täytäntöönpano: kulttuurisihteeri, liikunta- ja nuorisopäällikkö

 

Ptk tark.