RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 03.03.2026/Asianro 23
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| Liite 4 | Sivistyslautakunnan-alaiset-kohde-ja-tila-avustukset-2026 | |
| Liite 5 | Karkkilan kaupungin kohde- ja tila-avustusten avustussääntö |
Sivistyslautakunnan alaiset kohde- ja tila-avustukset 2026 (KH)
Sivistyslautakunta 03.03.2026
10/02.00/2026
Esittelijä: Sivistysjohtaja Lilja Sini
Valmistelija: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Koivu Anna
Karkkilan kaupunki myöntää talousarviossa varatun määrärahan puitteissa kohde- ja tila-avustuksia. Avustusten tarkoitus on tukea sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa, joka vaikuttaa kaupunkilaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja toteuttaa voimassa olevan kaupunkistrategian tavoitteita.
Avustusten jakamisessa noudatetaan kaupunginhallituksen kokouksessaan 19.1.2026 hyväksymää Karkkilan kaupungin kohde- ja tila-avustusten avustussääntöä (§10). Kaupunginhallitus on päättänyt myös avustettavan toiminnan painotuksista, vuoden 2026 avustusten hakuajoista ja myönnettävien avustussummien ylärajoista (19.1.2026 §11).
Talousarvioon on varattu avustusmäärärahaa vuodelle 2026 yht. 20 000 euroa, josta ensimmäisessä haussa 20.1.–8.2.2026 haettavissa on ollut n. 2/3. Toinen hakukierros, ns. täydennyshaku avataan 4.–17.5.2026. Täydennyshaussa voi täydentää ensimmäisen vaiheen hakemusta tai hakea avustusta uuteen kohteeseen.
Myönnettävä kohde- tai tila-avustus voi olla suuruudeltaan 100–1800 euroa. Sama hakija voi hakea yhdellä hakukierroksella avustuksia eri kohteisiin yhteensä enintään 3000 eurolla.
Saapuneet avustushakemukset käsitellään elinvoima- ja sivistyslautakunnissa niiden tehtäväalueiden mukaisesti. Päätökset avustuksista tekee kaupunginhallitus lautakuntien esitysten perusteella.
Hakemuksia saapui määräajassa 27 kappaletta yhteissummalla 27 937,08 euroa. Niistä sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan kohdentui 14 kpl summalla 14 121,30 euroa.
Osa hakemuksista ylitti avustushaussa asetetun myönnettävän avustuksen ylärajan. Näiden hakemusten summat on korjattu vastaamaan enimmäissummaa, jolloin hakemusten yhteissumma on 21 629,77 euroa, josta sivistyslautakunnan osuus on 11 492 euroa.
Maksettavia avustuksia esitetään ensimmäisellä hakukierroksella myönnettäväksi yhteensä 13 559 euroa, joista sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan 7504 euroa ja elinvoimalautakunnan alaiseen toimintaan 6055 euroa.
Esitys sivistyslautakunnan alaisista avustuksista jakautuu kaupunginhallituksen päättämien painopisteiden mukaan seuraavasti (suluissa haettu avustussumma tehtyjen korjausten jälkeen):
- nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen: 845 e (1 250 e)
- ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen: 686 e (1 055 e)
- yhdistysten toimintakyvyn tukeminen: 2 653 e (4 427 e)
- toiminnan järjestämiseen tarvittavien tilojen vuokrat: 3 320 e (4 760 e)
Hakemusten arviointi ja keskinäinen vertailu on perustunut kokonaisharkintaan, jossa on otettu huomioon määrärahan käyttötarkoitus, hakuilmoituksessa ja avustussäännössä mainitut perusteet ja rajoitteet sekä käytettävissä oleva määräraha suhteessa avustettavan kohteen vaikuttavuuteen.
Ehdotus: Sivistysjohtaja Lilja Sini
Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää avustuksista liitteen "Sivistyslautakunnan alaiset kohde- ja tila-avustukset 2026" mukaisesti.
Lisäksi sivistyslautakunta tarkastaa pykälän kokouksessa.
Päätös:
Täytäntöönpano: Kaupunginhallitus
Ptk tark.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |