RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 41
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vesihuoltopäällikön viran valinta
Kaupunkikehityslautakunta 19.03.2026 § 29
Esittelijä: Vs. Kaupunkikehitysjohtaja Hallenberg Jani
Valmistelija: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Kaupungin hallintosäännön 55 § mukaan kaupunkikehityslautakunta päättää kaupunkikehitystoimialan vesihuoltopäällikön viran valinnasta.. Vesihuoltopäällikkö toimii palvelualueensa esimiehenä ja vastaa palvelualueen toiminnasta. Vesihuollon palvelualue vastaa koko vesihuollon ja vesihuoltolaitoksen toiminnasta.
Kaupunginhallistus on myöntänyt 9.2.2026 37§ täyttöluvan Vesihuoltopäällikön toistaiseksi voimassaolevaan virkaan. Viranhaltijan rekrytointi on aikataulusyistä jo käynnistetty avaamalla virka sisäisesti haettavaksi. Sisäisessä haussa tehtävään ei saatu yhtään hakemusta. Sisäisen halun päätyttyä ulkoinen viranhakuilmoitus on julkaistu 11.3.2026 kuntarekryssä palvelussa sekä valtakunnallisen työvoimapalvelun työmarkkinatorilla ja kaupungin omilla www-sivuilla.
Täyttöluvan yhtyedessä vesihuoltopäällikön viran vaatimuksiksi on kirjattu soveltuva (esim. yhdyskuntatekniikka tai vesitekniikka) korkeakoulututkinto (insinööri AMK, Diplomi-Insinööri ym.). Lisäksi viranhakijoiden eduksi katsotaan kokemus teknisen alan esimies- ja johtotehtävistä ja kunnallishallinnon ja -talouden tuntemuksesta.
Tehtävän hallinnan kannalta keskeisenaä osaamisena on korostettu myös verkostoseneraukseen jka sen valvontaan sekä johtamiseen liittyväa osaamista sekä prohjektin ja kilpailutuksen hallintaa.
Ehdotus: Vs. Kaupunkikehitysjohtaja Hallenberg Jani
Kaupunkikehityslautakunta päättää
1) todeta ja hyväksyä vesihuoltopäällikön virkaa koskevan hakuilmoituksen kelpoisuusehtoineen
2) nimetä tulevaan valintaryhmään kaupunkikehitystoimialalta kaupunkikehitysjohtajan ja vesihuollon edustajan sekä kaupunkikehitys lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös: Hyväksyttiin.
Kaupunkikehityslautakunta 23.04.2026 § 41
61/01.01.01/2026
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Valmistelija: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Kaupunkikehitysjohtaja, kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja, kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtaja sekä vastaava puhdistamonhoitaja ovat 14.4. Tehneet ensimmäiset haastattelut vesilaitospäällikön valitsemiseksi.
Hakijoiden joukosta on tarkoitus valita vesihuoltopäällikkö sekä varahenkilö hänen kieltäytymisensä varalle. Haastatteluryhmä on valmis jatkamaan haastatteluja tarvittaessa.
Hakijat sekä jo tehtyjen haastattelujen tulokset esitellään kokouksessa
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Rantanen Marja
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Käsittely: Keskustelun jälkeen kaupunkikehitysjohtaja antoi päätösehdotuksen:
Kaupunkikehityslautakunta päättää
1) valita vesihuoltopäällikön virkaan Insinööri AMK Jukka Stenvallin, ja
2) valita Jukka Stenvallin kieltäytymisen varalle Insinööri AMK Samuel Ikosen.
Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko päätösehdotus hyväksyä yksimielisesti. Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Päätös: Kaupunkikehityslautakunta päättää
1) valita vesihuoltopäällikön virkaan Insinööri AMK Jukka Stenvallin, ja
2) valita Jukka Stenvallin kieltäytymisen varalle Insinööri AMK Samuel Ikosen.
Täytäntöönpano: Hakijat
Ptk tark.
| Edellinen asia | Seuraava asia |