Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 05.05.2026/Asianro 54


 

 

Maksu perumatta jätetystä varhaiskasvatuksesta kesäajalta

 

Sivistyslautakunta 05.05.2026     

65/12.07.00/2026  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lilja Sini

Valmistelija: Varhaiskasvatuspäällikkö Viitanen Kirsi, Sivistysjohtaja Lilja Sini

 

Lain varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) 10 §:n mukaan, jos lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta varausta, voidaan peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta periä maksu. Lain mukaan tällaisessa tilanteessa voidaan periä puolet lain perusteella määräytyvästä kuukausimaksusta. Mikäli perheen tulot ovat niin pienet, ettei lapselle ole määrätty kuukausimaksua, voidaan kuitenkin periä puolet lain 7 §:n mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta.

 

Karkkilan kaupungin varhaiskasvatuksessa huoltajille ilmoitetaan vuosittain määräajat, joihin mennessä kesäajan hoitoaikavaraukset sekä lasten loma-ajat on ilmoitettava. Varhaiskasvatuksen kesäajan toiminnan suunnittelu perustuu huoltajien ilmoittamiin hoidon tarpeisiin ja loma-aikoihin. Näiden tietojen perusteella suunnitellaan muun muassa henkilöstöresurssit ja henkilöstön lomat, tilataan siivous- ja ruokapalvelut sekä päätetään avoinna pidettävistä toimipaikoista.

 

Käytännössä kesäajalle varataan varhaiskasvatuspaikkoja enemmän kuin lapsia todellisuudessa on paikalla. Kaikista poissaoloista ei ilmoiteta yksiköihin tai ilmoitukset tehdään liian myöhään. Tämä johtaa siihen, että kesäajalle varataan liikaa henkilöstöresursseja sekä ruoka- ja siivouspalveluja, mistä aiheutuu kaupungille merkittäviä ja tarpeettomia kustannuksia.

 

Jotta varhaiskasvatuksella olisi riittävän ajoissa tieto siitä, että kesälle varattua varhaiskasvatuspaikkaa ei käytetä, ja jotta toiminnan suunnittelu perustuisi todelliseen hoidon tarpeeseen, otetaan käyttöön mahdollisuus periä maksu peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta kesäajalta.

 

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Lilja Sini

 Sivistyslautakunta päättää, että

1) Karkkilan kaupungin varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön vuosittain ajalle 1.6.–31.8. käytäntö, jonka mukaan peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta peritään puolet varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 10 §:n mukaisesta kuukausimaksusta;

2) mikäli asiakasmaksu on 0 euroa, peritään puolet lain 7 §:n mukaisesta pienimmästä maksusta;

3) maksu peritään myös heinäkuulta, jos hoitoa ei ole peruttu, vaikka kuukausi olisi muutoin maksuton;

4) käytäntö koskee yli yhden kalenteriviikon pituista varausta;

5) huoltajan tulee peruuttaa loma-ajalle varattu hoito viimeistään kunnan erikseen ilmoittamana määräaikana. Hoidontarpeen muutokset tulee ilmoittaa sähköpostitse ryhmän henkilökunnalle sekä sähköpostilla osoitteeseen varhaiskasvatus@karkkila.fi;

6) peruuttamattomat hoitoajat ajalle 1.6.–31.8. veloitetaan elokuun laskulla, mikä tulee huoltajille syyskuun alussa. Maksu on ulosottokelpoinen

7) pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös:  

 

Täytäntöönpano: varhaiskasvatus

 

Ptk tark.