Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 02.06.2026/Pykälä 72


Liite 6 Karkkilan yhteiskoulun järjestyssäännöt 1.8.2026 alkaen

 

 

Yhteiskoulun järjestyssäännöt 1.8.2026 alkaen

 

Sivistyslautakunta 02.06.2026 § 72  

133/12.00.00/2025  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lilja Sini

Valmistelija: Rehtori Saukkola Minna

 

Perusopetuslain mukaisesti opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä kouluille järjestyssäännöt, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun sujuvuutta sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

 

Järjestyssäännöt ovat osa koulun toimintakulttuuria ja ne ohjaavat opetussuunnitelman mukaista toimintaa sekä oppilaiden arkea koulupäivän aikana.

 

Karkkilan yhteiskoulussa mobiililaitteiden käyttöä on jo aikaisemmin rajattu siten, että laitteet kerätään pois oppitunneilla ja yhteisissä tilaisuuksissa.

 

Koulun toimintakulttuurin kehittämiseksi, oppilaiden vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi sekä ulkoilun ja liikunnallisen elämäntavan lisäämiseksi on tarpeen tarkentaa mobiililaitteiden käyttöä koskevia määräyksiä koko koulupäivän ajalle.

 

Liitteet:

-          Karkkilan yhteiskoulun järjestyssäännöt 1.8.2026 alkaen

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Lilja Sini

 Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat Karkkilan yhteiskoulun päivitetyt järjestyssäännöt 1.8.2026 alkaen.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä:  rehtori Minna Saukkola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 19:06.

 

Täytäntöönpano: Karkkilan yhteiskoulu

 

Ptk tark.