Dynasty tietopalvelu
Karkkilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 234


Kokousasian teksti

 

 

Talousarvio 2026 investointimäärärahan siirto (KV)

 

 

 

Kaupunkikehityslautakunta 27.8.2026 § 72 

 

 

 

 

Esittelijä: Vs. Kaupunkikehitysjohtaja Hallenberg Jani

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kari Seppälä

 

 

Kevyen liikenteen hankkeille projektinumerolle 8191 on varattu investointirahaa 70 000 euroa. On kuitenkin havaittu, että kevyenliikenteen asfaltoinneille olisi ennakoitua enemmän tarvetta. Tähän mennessä tehdyt kevyen liikenteen asfaltoinnit ovat vieneet jo suurimman osan investoinnille varatuista rahoista. Tarvetta olisi kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseksi tehdä asfaltointeja Märsyntien, Vanhan Turuntie ja Yrittäjäntien kevyen liikenteen väylillä, joissa on havaittu suuria halkeamia päällysteessä.

 

Kadut ja päällysteet projektinumerolle 8128 on tänä vuonna varattu 150 000 euroa, joka on tarkoitettu katujen asfaltoinneille eri kohteissa. Katujen päällystykseen vuoden 2026 aikana ei tule toteutumaan koko 150 000 euron summalla, joten tästä investointi kohdasta siirretään 42 000 52 000 euroa investointikohteelle 8191.

 

 

Ehdotus: Vs. Kaupunkikehitysjohtaja Hallenberg Jani

 Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi seuraavan investointien määrärahojen siirron:
Projektilta Kadut ja päällysteet 8128 siirretään 42 000 euroa projektiin kevyenliikenteen hankkeet 8191.

 

 

Käsittely: Asian käsittelyn aikana esittelijä esitti teknistä korjausta siirrettävän määrähan määrään ja teki muutetun päätösehdotuksen: Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi seuraavan investointien määrärahojen siirron: Projektilta kadut ja päällysteet 8128 siirretään 52 000 euroa projektiin kevyenliikenteen hankkeet 8191.

 

 

Päätös: Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Pöytäkirjamerkintä:  Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kari Seppälä oli paikalla tämän pykälän käsittelyn ajan klo 18.17 – 18.21 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

 

Kaupunginhallitus 7.9.2026    

200/02.02.00/2025  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha

 

 Kaupunginhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi seuraavan investointien määrärahojen siirron: Projektilta kadut ja päällysteet 8128 siirretään 52 000 euroa projektiin kevyenliikenteen hankkeet 8191.

 

Päätös:  

 

Täytäntöönpano: