RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 242
Vanhusneuvoston aloite, Penkkien lisääminen linja-autopysäkeille ja ulkoilureittien varsille
Kaupunginhallitus 7.9.2026
17/00.01.01/2025
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Saarela Jenny
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.8.2026 jätettiin seuraava vanhusneuvoston aloite, jonka kokouksessa esitti valtuutettu Terhi Tuomikoski.
”Penkkien lisääminen linja-autopysäkeille ja ulkoilureittien varsille
Osa Karkkilan linja-autoliikenteestä on siirtynyt käyttämään pelkästään Valtatie2:n pysäkkejä. Pysäkeillä ei ole penkkejä ja bussit saattavat olla myöhässä aikatauluistaan. Bussin odottaminen seisten on monille kuntalaisille raskasta tai jopa mahdotonta. Penkkien puuttuminen heikentää alueen esteettömyyttä ja vaikeuttaa erityisesti ikääntyneiden sekä liikkumisrajoitteisten henkilöiden arkea ja mahdollisuutta käyttää julkista liikennettä.
Kaupungin tulisi selvittää mahdollisuus penkkien ja mahdollisuuksien mukaan myös katosten sijoittamiseen pysäkeille.
Lisäksi penkkejä tarvitaan levähdyspaikoiksi suosittujen ulkoilureittien, esimerkiksi Toivikkeen ja Haukkamäen reittien, varsille. Penkkien puute voi olla esteenä omatoimiseen kunnon ylläpitämiseen, koska pitkät kävelymatkat ilman taukoja ovat liian raskaita. Penkit lisäävät turvallisuutta ja toimivat myös luonnollisina kohtaamispaikkoina, jotka mahdollistavat sosiaalisen kanssakäymisen ja vähentävät eritoten ikäihmisten yksinäisyyttä.
Penkkien ja muiden rakenteiden tulee olla tukevia ja kiinteästi asennettuja, jotta niitä ei voida helposti siirtää.
Karkkilan kaupungin vanhusneuvoston pyynnöstä me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki lisää levähdyspenkkejä suosituimpien liikuntareittien varrelle sekä toteuttaa ensi tilassa penkkien asennukset valtatie2:n bussipysäkeille.
Karkkilassa 31.8.2026
Valtuustoaloitteen ovat allekirjoittaneet seuraavat:
Terhi Tuomikoski, Milla Malmberg, Katja Etolin, Mia Sundström, Simo Pietiläinen, Eino Huotari, Duncan Heathfield, Virpi Vuoristo, Heidi Vesterinen, Mika Tallgren, Marianne Boström, Erkki Ollakka, Jukka Hjelm, Mari Rautiainen, Satu Ahjoniemi, Arto Hyytiäinen”
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Kaupunginhallitus päättää antaa vanhusneuvoston aloitteen kaupunkikehityslautakunnan valmisteltavaksi.
Päätös:
Täytäntöönpano: kaupunkikehityslautakunta