Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 186


Liite 5 harkinnanvarainen2022-kirje-suomi-allekirjoitettu

 

 

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2022

 

Kaupunginhallitus 22.08.2022 § 186  

420/02.05.01.01/2022  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi

 

Valtionvarainministeriö on 2.8.2022 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut, että kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Harkinnanvaraisen avustuksen kriteereissä huomioidaan myös koronakriisin vaikutukset, jotka on eriteltävä hakemuksessa.

 

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisinä vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemuksen liitteeseen merkittävä se, milloin valtuusto ne käsittelee ja mitkä toimenpiteet ovat.

 

Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu.

 

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 miljoonaa euroa. Hakemukset on toimitettava valtionvarainministeriölle 9.9.2022 kello 16.15 mennessä.

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää siirtää asian kaupunginjohtajan ratkaistavaksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

Merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen pidettiin kokoustauko klo 18.06 - 18.16.

 

Täytäntöönpano: kirjaamo.vm@gov.fi

 

Ptk tark.