Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 206


Liite 2 Talous- ja väestöraportti 07 2022

 

 

Talous- ja väestötiedot 31.7.2022

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 207  

89/02.02.02/2022  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi

 

Talousarvion toteutuminen

 

Heinäkuun 2022 lopussa toimintatuottoja oli kertynyt yhteensä 4,5 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 68,6. Vuotta aiemmin heinäkuun lopussa toimintatuottojen kertymä oli 4,0 milj. euroa. Muutosprosentti oli 10,4. Heinäkuun lopussa laskennallinen toteutumaprosentti on 58,3.

 

Toimintakulujen kertymä oli yhteensä - 36,2 milj. euroa, toteutumaprosentti 60,5. Vuotta aiemmin toimintakuluja oli heinäkuun loppuun mennessä kertynyt yhteensä - 34,4 milj. euroa, muutosprosentti oli 5,3.

 

Suurimmat toimintakulut liittyvät palveluiden ostoihin, joita kertyi heinäkuun loppuun mennessä - 24,5 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 60,7. Palvelujen ostojen osalta kasvua edellisen vuoden tilanteeseen oli 8,8 %.

Henkilöstökulujen kertymä oli - 9,3 milj. euroa ja toteutumaprosentti 60,0. Henkilöstökulujen muutos verrattuna edellisen vuoden vastaavaan tilanteeseen oli -0,6 %.

 

Toimintakatteeksi toimintatuottojen ja -kulujen jälkeen muodostui - 31,8 miljoonaa euroa, joka on 54,7 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

 

Verotulojen kertymä oli heinäkuun lopussa yhteensä 21,6 milj. euroa, toteutumaprosentti 62,3. Verotuloja kertyi 2,7 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kunnan tuloverokertymä oli 2,4 % suurempi kuin vuotta aiemmin ja yhteisöveroa kertyi 7,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

 

Valtionosuuksien kertymä oli heinäkuun lopussa 12,7 miljoonaa euroa (toteutuma-% 58,7), kun se vuotta aiemmin oli 12,1 miljoonaa euroa, kasvua 4,8 %.

 

Rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen vuosikatteeksi muodostui 2,5 milj. euroa, kun vuoden 2021 heinäkuussa vuosikate oli 2,7 milj. euroa.

 

Laskennallisten poistojen jälkeen tilinkauden tulos heinäkuun lopussa on 821 729 euroa (06/2022: 534 713 e), kun tulos vuotta aiemmin heinäkuun lopussa oli 1 057 423 euroa.

 

Väestökehitys

 

Vuoden 2021 lopussa Karkkilan kaupungin väestömäärä oli 8717. Tammi-heinäkuussa 2022 kaupunkiin syntyi yhteensä 32 lasta ja kuolleiden määrä oli 68. Kuntien välinen nettomuutto oli tammi-heinäkuussa + 10 ja nettomaahanmuutto + 9. Heinäkuun lopussa väestömäärä 8 701 eli oli 16 henkilöä pienempi kuin vuoden 2021 lopussa.

 

 

 

 

 

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus merkitsee talous- ja väestöraportin tammi - heinäkuulta tiedokseen ja saattaa se edelleen kaupunginvaltuuston tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

 

 

Ptk tark.