Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 197


 

 

Kestävä Karkkila tilannekatsaus

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 198  

106/00.01.05/2022  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: projektipäällikkö Niina Kangas

 

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 356

 

 

 Kaupunginhallitus on linjannut 6.5.2019 § 101, että ohjelmien ja hank­kei­den osalta tullaan hakemaan aiempaa aktiivisemmin ul­ko­puo­lis­ta kansallista ja kansainvälistä hankerahoitusta sekä ak­ti­voi­tu­maan erilaisissa verkostoissa.

 

 Vuoden 2021 aikana on toteutettu Kestävä Karkkila -ohjelmassa kol­mea hanketta, joihin on saatu ulkopuolista rahoitusta. Han­ke­ra­hoi­tuk­set ovat päättymässä vuoden 2021 aikana.

 

 Kestävä Karkkila -ohjelman puitteissa on valmisteltu uusia han­ke­ra­hoi­tuk­sia. Hankerahoituksilla toteutetaan kaupungille tärkeitä toi­mia, joiden toteutukseen ei ilman hankerahoitusta ole val­miut­ta.

 

 Hankkeiden sisältö on suunniteltu rahoitushakuehtoja vastaaviksi ja Karkkilan toimiin soveltuviksi. Rahoittajat määrittävät han­ke­ra­hoi­tuk­sen käyttökohteen, aikataulut, rahoitusmäärät sekä han­ke­kri­tee­ris­tön.

 

 Ympäristöministeriö, Osallistava kestävän kehityksen työ

 

 Ympäristöministeriön koordinoimassa Kestävä kaupunki -oh­jel­mas­sa on käynnistynyt hankehaku kuntien kokeiluhankkeille, jot­ka kehittävät kestävyyttä vahvistavaa vuorovaikutteista ja osal­lis­ta­vaa työtä.

 

 Hankehaun teemoina ovat kunnan asukaslähtöinen ja osallistava kes­­vyys­työ, kunnan kestävän kehityksen poikkihallinnollinen yh­teis­työ ja johtaminen sekä kunnan kestävyystyön ja sen ta­lou­del­lis­ten hyötyjen näkyväksi tekeminen. Arviointikriteereinä han­ke­haus­sa ovat innovatiivisuus ja uutuusarvo, yhteistyö, hyö­dyn­net­­vyys ja vaikuttavuus sekä toteuttamiskelpoisuus.

 

 Hankerahoitus kohdistuu YM:n päätöksellä palkkaukseen sekä os­to­pal­ve­lui­hin. Hankerahoituksella ei voi tehdä investointeja.

 

 Karkkilan kaupunki on hakenut hankerahoitusta täydentämään il­mas­to­joh­ta­mis­työ­tään. Hanke sijoittuu ajanjaksolle 1.1.2022-31.5.2023. Haettu hankerahoituksen määrä on 52 173€, oma­ra­hoi­tus­osuu­den ollessa saman suuruinen. Kustannukset koh­dis­tu­vat pääosin palkkaukseen.

 

 Osallistaminen on osa kunnan perustehtävää, jota tulee toteuttaa jat­ku­vas­ti. Hankkeelle kirjatut tehtävät ovat kunnan henkilöstön osal­lis­ta­mi­nen ja sitouttaminen kestävään ilmastotyöhön sekä kun­nan yleisen osallistamissuunnitelman laatiminen. Osal­lis­ta­mis­suun­ni­tel­mas­sa tunnistetaan kaupunkilaisten väylät vai­kut­ta­mi­seen, mahdollistetaan kuuleminen matalalla kynnyksellä ja jär­jes­te­tään kaupunkilaisille tilaisuuksia osallistumiseen. Kolmannen ja neljännen sektorin toimijoita osallistetaan tiiviimmin kaupungin toi­min­taan ja heidät otetaan soveltuvin osin mukaan kaupungin ke­hit­­mis­toi­miin. Yksityisen yrityssektorin kestävän kehityksen edis­­mi­ses­sä tunnistetaan.

 

 Traficom, Liikkumisen ohjauksen rahoitus

 

 Traficom myöntää hankerahoitusta liikkumisen ohjaukseen kun­nil­le. Hankehaku päättyy tiistaina 30.11.2021. Hankeaika on 1.1.2022-31.12.2022.

 

 Rahoittajan toimesta hanke on jaettu kahteen teemaan, jotka ovat liikkumisen ohjaus sekä kävelyn ja pyöräilyn edis­­mis­oh­jel­ma. Molemmissa teemoissa hankerahoitusosuus on 75 prosenttia oma­ra­hoi­tuk­sen ollessa 25 prosenttia.

 

 Liikkumisen ohjauksen teeman alaisessa hankehaussa on mah­dol­li­suus laajempimittakaavaiseen hakuun.Karkkilan kaupunki on laa­ti­nut hankesuunnitelman liikkumisen ohjauksen hakuun. Han­ke­suun­ni­tel­man mukaan hankkeessa täydennetään 2020 val­mis­tu­nut­ta pyöräilyn kehittämissuunnitelmaa, tarkastetaan Höö­ki-kyy­din toiminnallisuutta ja mitoitusta, edistetään Vihdintien ja­lan­kul­ku­väy­län suunnittelua sekä parannetaan pyöräparkkeja jul­ki­sen­lii­ken­teen solmukohdissa.

 

 Hanke toteutetaan joukkoliikennesuunnittelun ja Kestävä Karkkila -oh­jel­man yhteistyönä. Hankerahoitusta haetaan 57 030€, oma­ra­ha­osuu­den ollessa 19 010€. Omarahaosuus muodostuu pää­osin joukkoliikennesuunnittelijan sekä Kestävä Karkkila -ohjelman palk­ka­ku­lu­osuuk­sis­ta.

 

 ELY-keskus, vieraslajitorjunnan rahoitus

 

 ELY-keskus myöntää rahoitusta vieraslajien torjuntaan. Han­ke­ha­ku on avoinna 30.11. saakka, määrärahojen puitteissa ha­ke­muk­sia voidaan ottaa vastaan myöhemminkin. Hankerahoitus on 50 pro­sent­tia hankkeen kokonaiskustannuksista. Hankkeen toteutus on keväällä/kesällä 2022. Vieraslajitorjunnan rahoitus on suun­nat­tu etenkin kunnille.

 

 Karkkilassa on toteutettu vieraslajikartoitus kesällä 2021. Vie­ras­la­ji­esiin­ty­mis­tä on saatavilla tietoa myös valtakunnallisesta vie­ras­la­ji­por­taa­lis­ta. Karkkilassa on vieraslajiesiintymiä, joiden tor­jun­taan tulee panostaa.

 

 Karkkilan kaupunki on valmistellut hankehakemuksen, jossa vie­ras­la­ji­tor­jun­ta toteutetaan yhteistyössä työllisyydenhoidon kans­sa. Vieraslajitorjuntaan perustetaan pitkäaikaistyöttömille osoi­tet­tu työkokeilupaja. Toiminnan ohjauksesta vastaa palkattu työ­val­men­ta­ja. Lisäksi toiminnassa tarjotaan työharjoittelupaikka ym­­ris­tö­alan opiskelijalle. Haettava hankerahoitus on 11 965€ oma­ra­ha­osuu­den ollessa saman suuruinen. Omarahaosuus varataan kau­pun­ki­ke­hi­tyk­sen toimialalta sekä elinvoiman palvelualueen työl­li­syy­den­hoi­dos­ta.

 

 ELY-keskus, lähivirkistysalueiden kunnostushanke

 

 ELY-keskuksen lähivirkistyshanke on aikataulun mukaisesti päät­ty­mäs­sä 31.12.2021. ELY-keskus on ilmoittanut, että hankkeille on mahdollista hakea jatkoaikaa 31.5.2022 saakka.

 

 Karkkilan kaupungin on perusteltua hakea hankkeelle jatkoa. Jat­ko mahdollistaa mm. Pitkälänkosken siltahankkeen kustannusten si­säl­lyt­­mi­sen aiempaa suuremmalta osin hankkeeseen. Hank­keen jatko ei vaikuta kaupungin omarahaosuuksiin.

 

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 

 1) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila osallistuu Ym­­ris­­mi­nis­te­riön osallistavan kestävän kehityksen hankehakuun,

 

 2) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila osallistuu Tra­fi­co­min liikenteen ohjaus -hankehakuun,

 

 3) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila osallistuu ELY-kes­kuk­sen vieraslajitorjunnan hankehakuun, ja

 

 4) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila hakee jatkoa käyn­nis­sä olevalle ELY-keskuksen rahoittamalle lähivirkistysalueiden kun­nos­tus­hank­keel­le.

 

Käsittely: Keskustelun kuluessa Paula Salapuro esitti, että kohta 1) Kark­ki­lan kaupunki / Kestävä Karkkila osallistuu Ympäristöministeriön osal­lis­ta­van kestävän kehityksen hankehakuun, palautetaan val­mis­te­luun. Essi Jumisko kannatti Paula Salapuron esitystä.

 Kes­kus­te­lun päätyttyä pu­heen­joh­ta­ja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä yk­si­mie­li­ses­ti. Koska esi­tys­tä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen yksimielisesti hy­väk­sy­tyk­si.

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti

 

 1) palauttaa Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila/ Ym­­ris­­mi­nis­te­riön osallistavan kestävän kehityksen hankehaun uudelleen val­mis­te­luun,

 

  2) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila osallistuu Tra­fi­co­min liikenteen ohjaus -hankehakuun,

 

 3) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila osallistuu ELY-kes­kuk­sen vieraslajitorjunnan hankehakuun, ja

 

 4) että Karkkilan kaupunki / Kestävä Karkkila hakee jatkoa käyn­nis­sä olevalle ELY-keskuksen rahoittamalle lähivirkistysalueiden kun­nos­tus­hank­keel­le.

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.12.2021 § 372

 

 Esittelijä: kaupunginjohtaja Tuija Telén

 Valmistelija: kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus käsitteli kestävä Karkkila -ohjelman uusia ra­hoi­tus­ha­ku­ja vuodelle 2022 kokouksessaan 29.11.2021. Kau­pun­gin­hal­li­tus palautti Karkkilan kaupungin hakemuksen Ym­­ris­­mi­nis­te­riön osallistavan kestävän kehityksen hankehakuun uu­del­leen valmisteltavaksi.

 

 Karkkilan kaupunki on saanut kyseisen hankehaun osalta han­ke­ha­ke­muk­seen­sa Ympäristöministeriöltä kielteisen ra­hoi­tus­pää­tök­sen 2.12.2021. Näin ollen kyseistä hankehakemusta ei ole tarpeen käsitellä uudestaan kaupunginhallituksessa.

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 

 1) todeta, että Ympäristöministeriö on antanut Karkkilan kau­pun­gin Kestävä Karkkila -ohjelman osallistavan kestävän kehityksen han­ke­ha­ke­muk­seen kielteisen rahoituspäätöksen, ja

 

 2) että asian valmistelua ei jatketa.

 

Käsittely: Essi Jumisko esitti, että asiakohdassa tulisi olla mukana aiemmin kä­si­tel­lyt asiat. Kaupungin käytössä olevassa asian­hal­lin­ta­jär­jes­tel­mäs­sä ei voida liittää asiakohdan alkuun aiempaa käsittelyä vaan se voidaan lisätä vain teknisenä korjauksena/ lisäyksenä vii­mei­sim­män kokouksen käsittelykohtaan seuraavasti (kur­sii­vil­la).

 

 

Kestävä Karkkila, tilannekatsaus

 

134/00.01.05/2019, 43/00.01.05/2020, 44/00.01.05/2020

 

 

Kaupunginhallitus 06.05.2019 § 101

 

 

 Esittelijä: kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Karkkilan kaupunkistrategia linjaa kaupungin pitkän aikavälin stra­te­gi­set tavoitteet. Tavoitteet konkretisoituvat toimenpiteiksi vuo­sit­tai­sis­sa talousarvioissa.  Lisäksi kaupungin johtamiseen ja ke­hit­­mi­seen liittyviä kehitystavoitteita on linjattu kau­pun­gin­joh­ta­jan johtajasopimuksessa.

 

 Kaupungin kehitysohjelmien ja -hankkeiden osalta on laadittu uu­si ohjelma- ja hankejohtamisen malli. Uuden mallin tavoitteena on sys­te­ma­ti­soi­da kaupungin ohjelmien ja hankkeiden ohjaamisen ja joh­ta­mi­sen systematiikka ja näin selkeyttää ja sujuvoittaa hank­kei­den etenemistä. Hankkeet ovat käytännön toimintatapa viedä eteen­päin kaupungin strategisia tavoitteita ja ne kytkeytyvät suo­raan kaupungin strategisiin tavoitteisiin. Uuden ohjelma- ja han­ke­joh­ta­mi­sen mallin avulla luodaan kokonaiskuva kaupungin ke­hit­­mis­hank­keis­ta. Ohjelmien ja hankkeiden osalta tullaan ha­ke­maan aiempaa aktiivisemmin ulkopuolista kansallista ja kan­sain­­lis­tä hankerahoitusta sekä aktivoitumaan erilaisissa ver­kos­tois­sa.

 

 Kaikille kaupungin ohjelmille laaditaan jatkossa ohjelma- tai han­ke­suun­ni­tel­ma, jossa määritellään tavoitteet, toimenpiteet, re­surs­sit ja vastuut, aikataulut, riskienhallintasuunnitelma sekä vies­tin­­suun­ni­tel­ma. Ulkopuolista rahoitusta saavat hankkeet nou­dat­ta­vat rahoittajan määrittelemiä periaatteita ja käytäntöjä. Uusi mal­li ei koske kaupungin rakentamis- ja investointihankkeita.

 

 Hankkeet jaetaan jatkossa kolmeen eri luokkaan; strategisiin ke­hi­tys­oh­jel­miin, temaattisiin kehitysohjelmiin sekä ke­hi­tys­hank­kei­siin. 

 

 Strategiset kehitysohjelmat ovat useampivuotisia laajasti koko kau­pun­kia koskevia ohjelmia, jotka muodostuvat eri teemoista ja tee­mo­jen alla toteutettavista hankkeista. Hankkeista nostetaan vuo­sit­tain toteutettavaksi erikseen määriteltävät kärkihankkeet. Stra­te­gis­ten kehitysohjelmien ohjausryhmänä toimii kau­pun­gin­hal­li­tus ja valmisteluvastuu on kaupungin johtoryhmällä. Stra­te­gis­ten hankkeiden omistajana on kaupunginjohtaja. Strategisista ke­hi­tys­oh­jel­mis­ta laaditaan ohjelmasuunnitelmat kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen hyväksyttäväksi.

 

 Temaattiset kehitysohjelmat ovat yksi- tai useampivuotisia yhtä tai useampaa toimialaa koskevia ohjelmia, jotka muodostuvat useam­mas­ta hankkeesta. Temaattisille kehitysohjelmille ni­me­tään erikseen ohjausryhmä. Temaattisten kehitysohjelmien omis­ta­ja­na on kaupunginjohtaja, toimialajohtaja tai kon­ser­ni­pal­ve­lu­joh­ta­ja, omistajuus määritellään ohjelmakohtaisesti ohjelmasta laa­dit­ta­vas­sa ohjelmasuunitelmassa. Ohjelmasuunnitelma hy­väk­sy­tään temaattisen kehitysohjelman ohjausryhmässä.

 

 Kehityshankkeet ovat yksi- tai useampivuotisia yhtä toimialaa tai kon­ser­ni­pal­ve­lui­ta koskevia yksittäisiä hankkeita. Ke­hi­tys­hank­keil­le laaditaan hankesuunnitelma.  Hankkeen omistajana on toi­mi­ala­joh­ta­ja tai hänen määräämänsä. Hankkeen han­ke­suun­ni­tel­ma hyväksytään toimialan tai kaupungin johtoryhmässä.

 

 Syksyllä 2019 käynnistetään Karkkilan kasvuohjelma (Kasvun Kark­ki­la) sekä Kestävä Karkkila -ohjelma. Nämä ohjelmat ovat luon­teel­taan strategisia kehitysohjelmia. Ohjelmien teemoja ja nii­den alla toteutettavia hankkeita esitellään valtuustolle kevään 2019 strategia- ja talousarvioseminaarissa toukokuussa, minkä jäl­keen ohjelmasuunnitelmat tuodaan kaupunginhallituksen hy­väk­syt­­väk­si kesäkuussa 2019. Uusien strategisten ke­hi­tys­oh­jel­mien toteutus käynnistyy syksyllä 2019.

 

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 

 1) hyväksyä Karkkilan kaupungin uuden ohjelma- ja han­ke­joh­ta­mi­sen mallin

 

                                    2) että kaupungin vuonna 2019 käynnistyvät strategiset ke­hi­tys­oh­jel­mat ovat Karkkilan kasvuohjelma sekä Kestävä Karkkila -oh­jel­ma

 

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti ehdotuksen mukaan yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 08.11.2021 § 331

 

 Esittelijä: kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Valmistelija: Kestävä Karkkila -ohjelman projektipäällikkö Niina Kan­gas

 

 Asiantuntijana kokouksessa: Kestävä Karkkila -ohjelman pro­jek­ti­pääl­lik­kö Niina Kangas

 

 Kestävä Karkkila -ohjelma on Karkkilan kaupungin strateginen ke­hi­tys­oh­jel­ma, jonka käynnistäminen on päätetty keväällä 2019 kau­pun­gin­hal­liuk­ses­sa. Ohjelma muodostuu erillisistä hankkeista. Kes­­vä Karkkila -ohjelma on operatiivisesti käynnistynyt mar­ras­kuus­sa 2020, kun ohjelmaan rekrytoitiin projektipäällikkö. Kes­­vä Karkkila -ohjelmasuunnitelma on hyväksytty kau­pun­gin­hal­li­tuk­ses­sa, ja siinä kerrotaan kehitysohjelman yleiset tavoitteet ja esi­tel­lään ohjelman teemat.

 

 Vuoden 2021 aikana Kestävä Karkkila -ohjelmassa on edistetty eri­tyi­ses­ti seuraavia hankkeita:

 1. Kestävän kasvun Karkkila - pienen kaupungin il­mas­to­joh­ta­mis­mal­li. Hankkeessa on laadittu Kestävä Karkkila -oh­jel­ma­suun­ni­tel­man lisäksi tiekarttarunko, jonka sisällöllä määritellään toi­men­pi­teet ja aikataulut kestävien ratkaisujen toteutumiseen. Tie­kart­ta­suun­nit­te­lua on toteutettu eri toimijoiden kanssa. Osallisuutta on li­sät­ty ja kehitetty ratkaisuja avoimeen kehittämiseen.

 2. Lähivirkistysaluehanke, jonka toimet on rahoittajan ohjauksella koh­dis­tet­tu Koskireitille sekä Toivikkeen alueelle. Alueiden rei­teil­lä on tehty kunnostustöitä maastossa, lisätty viitoitusta ja tau­ko­paik­ko­ja sekä kehitetty reittien kattavuutta ja laajuutta.

 3. Kestävän matkailun hanke, jossa hankkeeseen hakeneiden yri­tys­ten kanssa on kehitetty kestävää matkailua Karkkilaan.

 

 Edellä esitetyt hankkeet ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Kes­­vä Karkkila on toimialoja ja toimintaa poikkileikkaava oh­jel­ma. Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti kestävyyttä ar­vioi­daan hankkeissa ekologisen kestävyyden lisäksi myös ta­lou­del­li­sel­ta ja sosiaaliselta näkökulmalta.

 

 Vuoden 2022 aikana työ Kestävän Karkkilan edistämiseksi jat­kuu. Ympäristöministeriön Kestävä Kaupunki -ohjelmalta on haet­tu hankerahoitusta 3.11.2021 ajalle 1.1.2022-31.5.2023. Han­ke­ra­hoi­tus osoitetaan osallistavalle kestävän kehityksen työlle. Kes­­vä Karkkila -ohjelmassa halutaan vahvemmin ja laajemmalla rin­ta­mal­la osallistaa kaupunkilaisia osallistumaan han­ke­suun­nit­te­luun jo varhaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä. YM:ltä hae­tun hankerahoituksen määrä on 52 173€.

 

 Haetun hankkeen omarahoitusosuus on 50 prosenttia. Oma­ra­hoi­tus­osuus varataan Kestävä Karkkila -ohjelman vuoden 2022 ta­lous­ar­vios­sa. Hankkeen kustannukset kohdistuvat pääosin palk­ka­ku­lui­hin.

 

 Kestävä Karkkila -ohjelman projektipäällikkö Niina Kangas esit­te­lee ohjelman tilannekatsauksen kaupunginhallituksen ko­kouk­ses­sa.

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 1. Merkitä tiedoksi Kestävä Karkkila -ohjelman tilannekatsauksen ja

 2. Hyväksyä uuden suunnitellun hankkeen rahoitushaun.

 

Käsittely: Keskustelun kuluessa Paula Salapuro esitti asian palauttamista val­mis­te­luun kohdan kaksi osalta, Outi Pietiläinen kannatti. Kes­kus­te­lun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hy­väk­syä yksimielisesti. Koska esitystä ei vastustettu, pu­heen­joh­ta­ja totesi sen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti

 1. Merkitä tiedoksi Kestävä Karkkila -ohjelman tilannekatsauksen ja

 2. Palauttaa uuden suunnitellun hankkeen rahoitushaun val­mis­te­luun, ja että asia tuodaan tiedoksi seuraavaan kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen kokoukseen.

 

 

Pöytäkirjamerkintä:  Satu Ahjoniemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jäl­keen klo 18.12.

 

 

 

Päätös:

 Kaupunginhallitus päätti

 

 1) todeta, että Ympäristöministeriö on antanut Karkkilan kau­pun­gin Kestävä Karkkila -ohjelman osallistavan kestävän kehityksen han­ke­ha­ke­muk­seen kielteisen rahoituspäätöksen, ja

 

 2) että asian valmistelua ei jatketa.

 

 

Kaupunginhallitus 14.3.2022

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Kestävä Karkkila -ohjelman projektipäällikkö Niina Kangas

 

Kestävä Karkkila -ohjelman työ on jatkunut vuoden 2022 aikana. Kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti ohjelma edistää kestävän kehityksen toteutumista kaupungissa. Vuoden 2022 aikana kestävän kehityksen tiekarttamalli jalkautetaan kaikille kaupungin toimialoille läpileikkaavasti. Kestävän kehityksen toteutumisessa osallistetaan ja sitoutetaan myös kolmannen sektorin toimijoita sekä kaupunkilaisia.

 

Kestävä Karkkila -ohjelma on poikkihallinnollinen ohjelma, jonka toimet ja tavoitteet pohjaavat lainsäädäntöön sekä kansainvälisiin että kansallisiin sopimuksiin. Etenkin ilmastotyön osalta kunnan toimia rajaavat säädökset ja sopimukset muuttuvat verrattain nopeasti, jolloin myös Karkkilan kestävän kehityksen tavoitteiden asetantaa sekä ohjelman ajantasaisuutta tulee arvioida.

 

Vuoden 2022 aikana tullaan edistämään etenkin:

 

1)    Kestävän kehityksen tiekarttatyön jalkauttamista

2)    Yhteistyötä mm. Uudenmaan liiton kanssa ilmastotyön ja ilmastojohtamisen osalta

3)    Ilmastolain muutoksista johtuviin kuntavelvoitteisiin valmistautumista

4)    Vaikuttavien ja strategiaa tukevien hankkeiden edistämistä

 

Kestävä Karkkila -ohjelman puitteissa käynnissä olevia hankkeita ovat:

 

1. Lähivirkistysaluehanke, jonka toimet rahoittajan ohjauksella keskitetään Toivikkeen alueelle sekä Koskireitille. Molemmille alueille tullaan tekemään reittiparannuksia vuoden 2022 aikana.

 

2. Kestävän matkailun yritysryhmähanke, jonka sisällöstä päättävät ryhmän yritykset. Hankkeen tarkoituksena on kehittää Karkkilan matkailupalveluita.

 

Hankkeet ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti.

 

Kestävä Karkkila -ohjelman käynnistyvät tai tulevat hankkeet:

 

1. Smart Countryside Mobility -hanke; Metropolia ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, johon Karkkila valikoitunut mukaan. Hankkeen tavoitteena on parantaa Uudenmaan haja-asutusalueiden eri kohderyhmien liikkumismahdollisuuksia ja luoda yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Hanke tukee Uudenmaan reuna-alueella sijaitsevan Karkkilan kytkeytymistä Uudenmaan joukkoliikennealueeseen ja tukee Karkkilan kaupungin tavoitteita saavutettavuuden kehittämiseksi sekä kestävän kehityksen edistämiseksi. Hankkeeseen ei osoiteta Karkkilalta määrärahavarausta, työaikaa hankkeelle resurssoidaan yhteensä noin 2 päivää kuukaudessa (projektipäällikkö Niina Kangas, joukkoliikennesuunnittelija Anna Vähä-Herttua).

 

2. Karkkilan keskustan luontoliikuntakohteiden kehittämishanke. Hanke on Etelä-Suomen aluehallintaviranomaisen rahoittama uusi hanke, jonka toimet tultaisiin kohdistamaan Nyhkälänharjun lähiliikuntapaikan (kuntoportaat, ulkokuntoilu/senioripuisto) kehittämiseen sekä harjun päällä kulkevan reitin pohjan kunnostamiseen. Hankehaku päättyi 4.3.2022. ja hanke ajoittuisi vuodelle 2022. Hankkeen rahoitusosuus 30 % ja haettu avustussumma 56 400 €. Karkkilan kaupungin rahoitusosuus (131 600 €) tullaan kohdentamaan Karkkilan kaupungin saamasta perinnöstä (kaupungin tasetililtä) aiempien linjausten mukaisesti. Hanke toteuttaa Karkkilan kaupungin strategisia tavoitteita Kestävän kehityksen, matkailun sekä lähivirkistysalueiden kehittämisen osalta.

 

Uusien hankehakujen osalta Kestävä Karkkila -ohjelmassa tullaan noudattamaan kaupunkistrategian mukaista hankesalkutusta. Hankkeet tukevat selkeästi Karkkilan kaupungin strategisia tavoittteita. Hankkeilla edistetään kestävän kehityksen jatkuvuutta sekä toimialojen yhteistyötä.

 

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää

1) merkitä tiedokseen Kestävä Karkkila -ohjelman tilannekatsauksen, ja
2) päättää osallistua esitettyihin uusiin Smart Countryside Mobility  sekä keskustan luontoliikuntakohteiden kehittämisen hankehakuihin.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

Merkittiin, että projektipäällikkö Niina Kangas oli asiantuntijana läsnä asian käsittelyn aikana klo 17.53 - 18.40.

Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.40 - 18.47.

 

Täytäntöönpano: Niina Kangas

 

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 198  

106/00.01.05/2022  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Projektipäällikkö Niina Kangas

 

Kestävä Karkkila -ohjelma on käynnissä oleva strateginen ohjelma, jolla edistetään kestävän kehityksen tavoitteita Karkkilassa. Kestävän kehityksen tavoitteet määräytyvät kansainvälisten sekä kansallisten sopimusten mukaisesti. Uudenmaan alueelle asetettujen yhteisten kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi Karkkilan tulee tehdä myös alueellista yhteistyötä eri tahojen kanssa.

 

Vuoden 2022 aikana edistetään etenkin:

 

1) Kestävän kehityksen tiekarttatyön jalkauttamista

2) Yhteistyötä mm. Uudenmaan liiton kanssa ilmastotyön ja ilmastojohtamisen osalta

3) Ilmastolain muutoksista johtuviin kuntavelvoitteisiin valmistautumista

4) Ekologisten arvojen edistämistä Karkkilassa

5) Vaikuttavien ja strategiaa tukevien hankkeiden edistämistä

 

Kestävän kehityksen osalta Karkkilan kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoitteeksi; Karkkila on kestävän kehityksen kotikaupunki. Strategian tavoitetta edistetään Kestävä Karkkila -ohjelman toimilla.

 

Kestävä Karkkila -ohjelman perustyötä tukevia, tällä hetkellä käynnissä olevia hankkeita ovat:

 

  1. Lähivirkistysaluehanke, jonka toimet rahoittajan ohjauksella keskitetään Toivikkeen alueelle sekä Koskireitille. Molemmille alueille tullaan tekemään reittiparannuksia vuoden 2022 aikana. Hankkeen aikana on ostettu reittien korjaustyö Karkkilan Latu ry:ltä.

 

  1. Karkkilan liikenteen, liikkumismahdollisuuksien ja joukkoliikenteen edistämishanke; Smart Countryside Mobility -hanke. Metropolia ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jonka tavoitteena on parantaa Uudenmaan eri kohderyhmien liikkumismahdollisuuksia ja luoda yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Toteuttaa kestävän kehityksen mukaisia tavoitteita älykkäästä ja tehokkaasta liikkumisesta.

 

Hankkeessa on toteutettu liikkumiseen liittyvä asukaskysely. Kyselyn tuloksia on purettu hankkeen vastuutoteuttajien ja kaupungin edustajien kesken sekä tehty suunnitelma, kuinka hanketta edistetään jatkossa.

 

  1. Karkkilan keskustan luontoliikuntakohteiden kehittämishanke. Hanke on Etelä-Suomen aluehallintaviranomaisen rahoittama hanke, jonka toimet kohdistetaan Nyhkälänharjun lähiliikuntapaikan (kuntoportaat, ulkokuntoilu/senioripuisto) kehittämiseen sekä harjun päällä kulkevan reitin pohjan kunnostamiseen. Hanke ajoittuu vuosille 2022-2024. Hankkeen rahoitusosuus on 30 % ja haettu avustussumma 56 400 €. Karkkilan kaupungin rahoitusosuus (131 600 €) tullaan kohdentamaan Karkkilan kaupungin saamasta perinnöstä (kaupungin tasetililtä) aiempien linjausten mukaisesti.

 

Hankkeeseen on saatu rahoittajalta myönteinen päätös.

Hanke toteuttaa Karkkilan kaupungin strategisia tavoitteita kestävän kehityksen, matkailun sekä lähivirkistysalueiden kehittämisen osalta. Hankkeen osalta on aloitettu kuntoporrastyön kilpailutus. Senioripuiston osalta on laadittu asukaskysely liittyen puiston sijoitteluun sekä toiminnallisuuteen. 

 

 

Uusien mahdollisten hankehakujen osalta Kestävä Karkkila -ohjelmassa tullaan noudattamaan kaupunkistrategian mukaisia tavoitteita kokonaisvaltaisesti. Hankkeilla edistetään kestävän kehityksen jatkuvuutta sekä toimialojen vahvaa yhteistyötä.

 

 

 

 

 

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää merkitä Kestävä Karkkila -tilannekatsauksen tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

Merkittiin, että pykälän käsittelyn aikana klo 17.08 - 18.01 paikalla asiantuntijana oli projektipäällikkö Niina Kangas.

 

Ptk tark.