Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 48


 

 

Vapaa-aikalautakunnan kohde- ja tila-avustusten toinen hakukierros vuodelle 2022

 

Vapaa-aikalautakunta 14.06.2022 § 48  

355/12.05.00/2022  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

Valmistelija: Kulttuuri- ja opistosihteeri Mari Rautiainen, liikunta- ja nuorisopäällikkö Anna Koivu

 

Vapaa-aikalautakunta myöntää vuosittain talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa kohde- ja tila-avustuksia, joiden tarkoitus on tukea sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa, joka vaikuttaa kaupunkilaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tila-avustusta voi hakea myös kaupungin omiin tiloihin, jolloin avustus käsitellään tilavuokran perimättä jättämisenä.

 

Talousarvioon on varattu avustusmäärärahaa vuodelle 2022 yhteensä 17 000 euroa. Ensimmäisessä hakuvaiheessa avustusmäärärahasta jaettiin 11 995 euroa (Vapaa-aikalautakunta 8.3.2022 § 15). Jäljelle jäänyt määräraha 5005 e on ollut haettavissa täydennyshaun yhteydessä 18.5.-1.6.2022. Vapaa-aikalautakunta päätti hakuajasta kokouksessaan 17.5.2022 (§ 36). Avustettavan toiminnan painotukset ja hakuaika on hyväksytty vapaa-aikalautakunnassa 25.1.2022 (§5).

 

Kohdeavustusten täydennyshaku toteutettiin sähköisellä lomakkeella. Sen lisäksi ensimmäisessä haussa puutteellisen hakemuksen jättäneillä on ollut mahdollisuus täydentää hakemustaan sähköpostilla. Hakijoilla on ollut mahdollisuus kysyä lisätietoja kohdeavustushausta virka-aikana liikunta- ja nuorisopäälliköltä ja kulttuurisihteeriltä.

 

Kohdeavustusten painotukset vuodelle 2022 ovat seuraavat:

- Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritapahtumat
- Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen
- Vanhusten toimintakyvyn tukeminen
- Koulutus-, kurssi- ja leiritoiminta joka vahvistaa yhdistysten toimintaa
- Toiminnan järjestämiseen tarvittavien tilojen vuokrat
- Kaupungin omien tilojen vuokran perimättä jättäminen

Toisella hakukierroksella avustuksia haettiin kolmeentoista eri kohdeavustuskohteeseen sekä kymmeneen tila-avustukseen, joista seitsemän koski kaupungin omia tiloja. Yhteensä avustuksia haettiin 15 284,20 €.

 

Avustusten valmistelussa on noudatettu vapaa-aikalautakunnan avustussääntöä, joka on hyväksytty 2019. Toisessa hakuvaiheessa avustusmäärärahasta esitetään jaettavan 5005 euroa.

Esityslistan liitteet:

-          Koonti kohde- ja tila-avustushakemuksista täydennyshaussa 2022 perusteluineen

-          Koonti kaupungin omien tilojen vuokran perimättä jättämisen hakemuksista täydennyshaussa 2022 perusteluineen

-          Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
 

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

 Vapaa-aikalautakunta päättää myöntää vuoden 2022 toisen hakukierroksen kohde- ja tila-avustukset saapuneiden hakemusten perusteella seuraavasti:
Tila-avustukset:
- Karkkilan Pojat ry: 675 euroa, harjoitustila Piippuhyllyn vuokriin
- Karkkilan Pojat ry / A-Pojat ja miehet: 200 euroa, Beach Volleyn turnausjärjestelyn kenttä- tai wc-vuokriin
- Karkki Bicci ry: 0 euroa, liikuntatilojen vuokriin kohdentunut hakemus on kustannusselvityksen osalta puutteellinen
Koulutus-, kurssi- ja leiritoiminta joka vahvistaa yhdistysten toimintaa:
- Karkkilan Jalkapalloseura ry: 510 euroa, UEFA C -valmennuskurssin ja Footballevents-valmentajakoulutuksen kustannuksiin
- Karkkilan Pojat / A- ja B-pojat: 525 euroa, valmentajakoulutuksiin
- Raudanreippaat ry: 225 euroa, partiojohtajaperuskoulutuksiin
- Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry: 0 euroa, avustusmäärärahojen vähyyden vuoksi ei myönnetä avustusta työsuhteisen henkilöstön koulutuskustannuksiin
Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritapahtumat:
- Candyville Roots Music Society: 840 euroa, tangokonsertin järjestämiseen
- Karkkilan Työväen Naislaulajat: 255 euroa, konserttien järjestämiseen
- Fagerkullayhdistys ry: 590 euroa, valokuvanäyttelyn toteuttamiseen
- Fagerkullayhdistys ry: 620 euroa, Fagerkullan 100-vuotisjuhlan järjestämiseen
- Fagerkullayhdistys ry: 275 euroa, siirrettävän lammasaitauksen hankintaan
- Kylli Kärpänen -työryhmä: 0 euroa, avustusmäärärahojen vähyyden vuoksi ei voida myöntää haettua summaa. Kohteen toteutumisesta haettua summaa merkittävästi pienemmällä avustuksella ei ole työsuunnitelman perusteella riittävää varmuutta.
- Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry: 0 euroa, palvelutalokiertueesta pyydetään ostopalvelutarjous
Vanhusten toimintakyvyn tukeminen:
- Seija Hepoaho / Toivokodin askarteluprojekti -yksityinen toimintaryhmä: 290 euroa, vapaaehtoistyönä järjestettävän askartelutoiminnan materiaalikuluihin
- Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Toivokoti: 0 euroa, teatteriesityksen järjestäminen siirretään kulttuuripalveluiden ostopalvelutoiminnaksi
Tilavuokran perimättä jättäminen kaupungin omissa tiloissa (laskennallinen arvo):
- Karkkilan helluntaiseurakunnan rukoushuoneyhdistys ry: 460 euroa (Vuotinaisten leirikeskus), alle 18-vuotiaiden leiritoimintaan
- Fagerkullayhdistys ry: 100 euroa (Pakari), Fagerkullan 100-vuotisjuhlan järjestämiseen
- Karkkilan Seudun Sydänyhdistys ry: 175,50 euroa (Karkkilasali), kaikille avoimen yleisöluennon järjestämiseen
- Työryhmä Mihalovsky & Tuovila: 0 euroa (Karkkilasali), salivuokraa ei lähtökohtaisesti peritä, jos toiminta toteutetaan yhteistyössä koulujen kanssa tai koulujen ostopalveluna
- Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Toivokoti : 0 euroa (Palvelukeskuksen ruokala), vapaa-aikalautakunta ei päätä tilavuokran perimättä jättämisestä ko. tilan osalta
- Legenda Jamit ry: 0 euroa (reklamaatio), rakennustarkastuksen laskutusta koskevaan reklamaatioon ei voi hakea vapaa-aikalautakunnan tila-avustusta
- Karkkilan Pojat / A- ja B-pojat: 0 euroa (Liikuntahalli), ei avustussäännön mukaista perustetta tilavuokran perimättä jättämiselle yli 18-vuotiaiden osalta

Avustus suoritetaan saajalle toiminnan/tapahtuman toteutumisen jälkeen, kun vapaa-aikatoimessa on käsitelty ohjeiden mukaan täytetty maksatushakemus. Hakemukseen tulee liittää kuittijäljennökset, selvitys tuloista sekä selvitys toteutuneesta avustuskohteesta tai tila-avustuksesta. Maksatushakemus tulee toimittaa vapaa-aikatoimeen tapahtuman/toiminnan toteuduttua, seuraavan kuukauden loppuun mennessä ja vuoden 2022 kuluessa.

 

Päätös: Vapaa-aikalautakunta päätti myöntää vuoden 2022 toisen hakukierroksen kohde- ja tila-avustukset saapuneiden hakemusten perusteella seuraavasti: Tila-avustukset: - Karkkilan Pojat ry: 675 euroa, harjoitustila Piippuhyllyn vuokriin - Karkkilan Pojat ry / A-Pojat ja miehet: 200 euroa, Beach Volleyn turnausjärjestelyn kenttä- tai wc-vuokriin - Karkki Bicci ry: 0 euroa, liikuntatilojen vuokriin kohdentunut hakemus on kustannusselvityksen osalta puutteellinen Koulutus-, kurssi- ja leiritoiminta joka vahvistaa yhdistysten toimintaa: - Karkkilan Jalkapalloseura ry: 510 euroa, UEFA C -valmennuskurssin ja Footballevents-valmentajakoulutuksen kustannuksiin - Karkkilan Pojat / A- ja B-pojat: 525 euroa, valmentajakoulutuksiin - Raudanreippaat ry: 225 euroa, partiojohtajaperuskoulutuksiin - Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry: 0 euroa, avustusmäärärahojen vähyyden vuoksi ei myönnetä avustusta työsuhteisen henkilöstön koulutuskustannuksiin Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritapahtumat: - Candyville Roots Music Society: 840 euroa, tangokonsertin järjestämiseen - Karkkilan Työväen Naislaulajat: 255 euroa, konserttien järjestämiseen - Fagerkullayhdistys ry: 590 euroa, valokuvanäyttelyn toteuttamiseen - Fagerkullayhdistys ry: 620 euroa, Fagerkullan 100-vuotisjuhlan järjestämiseen - Fagerkullayhdistys ry: 275 euroa, siirrettävän lammasaitauksen hankintaan - Kylli Kärpänen -työryhmä: 0 euroa, avustusmäärärahojen vähyyden vuoksi ei voida myöntää haettua summaa. Kohteen toteutumisesta haettua summaa merkittävästi pienemmällä avustuksella ei ole työsuunnitelman perusteella riittävää varmuutta. - Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry: 0 euroa, palvelutalokiertueesta pyydetään ostopalvelutarjous Vanhusten toimintakyvyn tukeminen: - Seija Hepoaho / Toivokodin askarteluprojekti -yksityinen toimintaryhmä: 290 euroa, vapaaehtoistyönä järjestettävän askartelutoiminnan materiaalikuluihin - Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Toivokoti: 0 euroa, teatteriesityksen järjestäminen siirretään kulttuuripalveluiden ostopalvelutoiminnaksi Tilavuokran perimättä jättäminen kaupungin omissa tiloissa (laskennallinen arvo): - Karkkilan helluntaiseurakunnan rukoushuoneyhdistys ry: 460 euroa (Vuotinaisten leirikeskus), alle 18-vuotiaiden leiritoimintaan - Fagerkullayhdistys ry: 100 euroa (Pakari), Fagerkullan 100-vuotisjuhlan järjestämiseen - Karkkilan Seudun Sydänyhdistys ry: 175,50 euroa (Karkkilasali), kaikille avoimen yleisöluennon järjestämiseen - Työryhmä Mihalovsky & Tuovila: 0 euroa (Karkkilasali), salivuokraa ei lähtökohtaisesti peritä, jos toiminta toteutetaan yhteistyössä koulujen kanssa tai koulujen ostopalveluna - Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Toivokoti : 0 euroa (Palvelukeskuksen ruokala), vapaa-aikalautakunta ei päätä tilavuokran perimättä jättämisestä ko. tilan osalta - Legenda Jamit ry: 0 euroa (reklamaatio), rakennustarkastuksen laskutusta koskevaan reklamaatioon ei voi hakea vapaa-aikalautakunnan tila-avustusta - Karkkilan Pojat / A- ja B-pojat: 0 euroa (Liikuntahalli), ei avustussäännön mukaista perustetta tilavuokran perimättä jättämiselle yli 18-vuotiaiden osalta Avustus suoritetaan saajalle toiminnan/tapahtuman toteutumisen jälkeen, kun vapaa-aikatoimessa on käsitelty ohjeiden mukaan täytetty maksatushakemus. Hakemukseen tulee liittää kuittijäljennökset, selvitys tuloista sekä selvitys toteutuneesta avustuskohteesta tai tila-avustuksesta. Maksatushakemus tulee toimittaa vapaa-aikatoimeen tapahtuman/toiminnan toteuduttua, seuraavan kuukauden loppuun mennessä ja vuoden 2022 kuluessa.

 

Täytäntöönpano: hakijat

 

 

 

Ptk tark.