Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 45


 

 

Meluilmoitusta koskeva ympäristönsuojelulain 122 §:n mukainen päätös / Kaiho Republic Oy:n kuvaksiin liittyvät räjäytykset 7.-8.6.2022

 

Ympäristölautakunta 15.06.2022 § 45  

264/11.01.02/2022  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

Valmistelija: Ympäristöpäällikkö Pirjo Siik

 

Ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaan tilapäisestä erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta rakentamisesta, yleisötilaisuudesta tai muusta toimenpiteestä tai tapahtumasta on toiminnanharjoittajan tehtävä ilmoitus.

Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä sellaisesta tilapäisestä toiminnasta, josta kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä on määrätty, ettei ilmoitusvelvollisuutta ole. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen toimenpiteeseen ryhtymistä tai toiminnan aloittamista, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa. Toimenpiteeseen ei saa ryhtyä tai toimintaa aloittaa, ennen kuin ilmoituksen tekemisestä on kulunut 30 vuorokautta. Ilmoituksen vireilläolosta on ilmoitettava ja asianosaisia on kuultava siten kuin hallintolaissa säädetään, jos ilmoitettu toiminta saattaa olennaisesti vaikuttaa yleisiin tai yksityisiin etuihin.

 

Ympäristönsuojelulain 122 §.n mukaan viranomaisen on annettava päätös 118 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen johdosta. Päätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja toiminnan järjestämiseen liittyvien jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Viranomainen voi kieltää tai keskeyttää toiminnan, jos yleiselle tai yksityiselle edulle aiheutuvia huomattavia haittoja ei voida määräyksillä riittävästi vähentää. Päätös on annettava tiedoksi ja siitä on tiedotettava laissa säädetyllä tavalla.

 

Lain kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986) 7 §:ssä on kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle annettu oikeus siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle. Aiemmin ympäristölautakunta olikin delegoinut meluilmoituksia koskevan päätösvallan viranhaltijalle, mutta hallinnollisten muutosten vuoksi tämä oikeus on rauennut. Ympäristölautakunta on 02.12.2021 § 94 tehnyt päätöksen ympäristöpäällikön viran tehtävistä ja toimivallasta, mutta tästä päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus, jonka käsittelyä ei ole vielä saatu päätökseen, eikä päätös viranhaltijan toimivallasta ole lainvoimainen.

 

Kaiho Republic Oy on 5.5.2022 toimittanut tilapäistä melua koskevan ilmoituksen, joka koskee TV-sarjan kuvaksiin liittyvää 7.6.2022 sekä 8.6.2022 yhden kerran klo 21-02 välisenä aikana tehtävää räjäytystä. Meluilmoitus on kuulutettu virallisella sähköisellä ilmoitustaululla 9.-23.5.2022 ja ilmoituksesta on tiedotettu lähialueen naapureita kirjeellä. Kuulutusaikana ei ole tullut asiaa koskevia muistutuksia. Meluilmoitus on saapunut yli 30 vuorokautta ennen toimenpidettä, joten ilmoituksen tekijällä on ollut oikeus toimenpiteen suorittamiseen 7.-8.6.2022. Ympäristönsuojelulain 122 §.n mukaan ilmoituksesta on annettava päätös siitä huolimatta, että ilmoitusta koskeva tapahtuma on jo pidetty.

 

Liite

- Kaiho Republic Oy:n ilmoitus 5.5.2022

 

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

 Ympäristölautakunta päättää hyväksyä Kaiho Republic Oy:n ilmoituksen TV-sarjan kuvauksiin liittyvistä räjäytyksistä 7.6.2022 ja 8.6.2022. Erityisiä määräyksiä ei anneta, koska ilmoituksen mukainen
toimenpide on jo suoritettu. Ilmoituksen käsittelystä peritään Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (17.12.2020) mukainen maksu 270 euroa (3 § ja 5 § vähäinen työmäärä).

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: Kaiho Republic Oy

 

Ptk tark.