Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 02.02.2023/Pykälä 6


 

 

Ympäristölautakunnan kokousajat, kokouspaikka ja pöytäkirjojen nähtävillä olo vuonna 2023

 

Ympäristölautakunta 02.02.2023 § 6  

13/00.02.04/2023  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

Valmistelija: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

 

 Kuntalain 90 §:n mukaan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset mää­räykset toimielimen kokoontumisesta ja pöytäkirjan tarkistamisesta sekä nähtävänä pitämisestä.

 

 Kokousaika ja -paikka (Hallintosääntö 16 luku 122 §)

 Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

 Kokouksen koollekutsuminen (Hallintosääntö 16 luku 123 §)

 Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ol­les­saan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Toimielimen kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

 Jatkokokous (Hallintosääntö 16 luku 126 §)

 Jos kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyiksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin annettava tieto jatkokokouksesta.

 

 Varajäsenen kutsuminen (Hallintosääntö 16 luku 127 §)

 Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen pöytäkirjanpitäjä voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

 Toimielimen pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen (Hallinto­sääntö 16 luku 143 §,144 §)

 Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.

 

Kaupunki ryhtyy ylläpitämään eri luottamuselinten kokousten osalta vuosikelloa ja seuraavassa ympäristölautakunnan kokouksessa sovitaan kevään kokousaikataulua tarkemmin.

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

 

 Ympäristölautakunta päättää kokousajankohdat vuodelle 2023 seuraavasti: 28.2., 8.3., 13.4., 2.5., 1.6., 7.9., 5.10., 2.11. ja 30.11.

Kokoukset alkavat klo 17.30. Kokouspaikkana on kaupungintalon kokous-huone Formari / Viilari tai erikseen kokouskutsussa määrätty paikka.

Kunkin kokouksen pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokouspäivää seuraavana 7. päivänä tai sitä seuraavana arkipäivänä kello 15.00 mennessä Formarin aulassa. Pöytäkirja on Formarin aulan hyllyn päällä kahviautomaatin vieressä.

Ympäristöaikalautakunnan tarkastettu pöytäkirja muutoksenhakuohjeineen pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavana 8. päivänä Karkkilan kaupungin yleisessä tietoverkossa (www.karkkila.fi). Mikäli ko. päivä on arkipyhä, niin nähtävänolopäivä on seuraava arkipäivä.

Kokouskutsu ja mahdollisuuksien mukaan esityslista liitteineen  lähetetään jäsenille, varajäsenille ja muille kokouksessa läsnäolo-oikeutetuille sähköisessä muodossa luottamushenkilöstön verkkopalvelun kautta vähintään viisi päivää ennen kokousta.

Tieto esityslistan julkaisemisesta luottamushenkilöstön verkkopalvelussa lähetetään jäsenille, varajäsenille ja muille kokouksessa läsnäolo-oikeute-tuille sähköpostilla.

Mikäli kokouskutsun ja mahdollisuuksien mukaan esityslistan liitteineen jakelu edellä mainitussa aikataulussa ei onnistu, siirretään kokous myöhemmin pidettäväksi. Mikäli kokouksen pitäminen on välttämätöntä, voidaan tarvittaessa toimia hallintosäännön 48 §:n mukaisesti lähettämällä vain kokouskutsu vähintään neljä päivää ennen kokousta jäsenille, varajäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus.

Mikäli lautakunnan kokous pidetään muussa paikassa kuin kokoushuone Formarissa, toimitetaan kokouskutsu ja esityslista liitteineen myös paperi-muodossa kokouspaikalle sähköisen kokousjulkaisun lisäksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: 

 

Ptk tark.