Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 14



 

 

Valtuustoaloitteet kokouksessa

 

Kaupunginvaltuusto 20.03.2023 § 14  

83/00.01.01/2022  

 

 

Karkkilan kaupungin hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallinto koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sihteeristölle sähköisesti ennen kokouksen alkamista.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 

Päätös: Satu Ahjoniemi jätti valtuustoaloitteen avoimista kyselytunneista kuntalaisille. Allekirjoitettu valtuustoaloite on liitteenä.
Aloite lähetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Arto Hyytiäinen antoi ilmoituksen Karkkilan Kristillisdemokraattien valtuustoryhmästä. Allekirjoitettu ilmoitus on liitteenä.

 

 

 

Ptk tark.