Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 147


 

 

TE24-uudistuksen tilannekatsaus

 

Kaupunginhallitus 12.06.2023 § 147  

272/14.00.01/2023  

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Elinvoimapäällikkö Satu Nikkilä

 

Valtioneuvosto on antanut lain työvoimapalveluiden järjestämisestä. (L 380/2023) Laki on astunut voimaan osittain huhtikuussa 2023. Kokonaisuutena lakia sovelletaan 1.1.2025 lukien. Lain tarkoituksena on mm. siirtää työvoimapalvelut kuntien vastuulle.

 

Lain voimaan astuneen 12 § mukaan kunta voi järjestää kunnan järjestämisvastuulle kuuluvat työvoimapalvelut itse, jos kunnan työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Jos kunnan työvoiman määrä on alle 20 000 henkilöä, sen on muodostettava palveluiden järjestämiseksi yhteistoiminta-alue (työllisyysalue) yhdessä jonkin toisen tai useamman muun kunnan kanssa siten, että alueen työvoiman määrä on yhteensä vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen tulee muodostaa maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue. Kunnan työvoiman määrällä tarkoitetaan Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon perustuvaa kunnan työllisten ja työttömien yhteismäärää.

 

Voimaan astuneen 13 § mukaan työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee sopia työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä.

Kuntien on kyseessä olevan lain mukaisesti sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle 31.10.2023 mennessä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien on myöskin toimitettava työ- ja elinkeinoministeriölle sopimus yhteisestä toimintatavasta, jolla ko. kunnat hoitavat yhdessä TE-palvelut.

 

Karkkilan kaupunki on käynyt keskusteluja yhteisen työllisyysalueen muodostamisesta Lohjan kaupungin kanssa ja keskusteluja on käyty viimeksi 2.6.2023. Yhteisen työllisyysalueen (Lohja ja Karkkila) muodostamiseen liittyvä pykälä tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi 26.6.2023.

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää merkitä tilannekatsauksen tiedokseen.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

Merkittiin, että elinvoimapäällikkö Satu Nikkilä oli asiantuntijana pykälän käsittelyn aikana klo 17.05 - 17.49.

 

 

Ptk tark.