Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 257


 

 

Sisäinen tarkastus 2023

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 257  

383/00.03.01/2023  

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Kaupunginjohtaja Tuija Telén, konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi

 

Karkkilan kaupungin viranhaltijapäätöksissä havaittiin poikkeamia kevään 2023 aikana. Tämän johdosta toteutettiin sisäinen tarkastus rekrytoivien viranhaltijoiden päätöksistä. Sisäinen tarkastus suoritettiin kesän ja alkusyksyn 2023 aikana. Sisäisen tarkastuksen tavoitteena oli löytää tarpeet, joissa viranhaltijoita voidaan erityisesti tukea päätösten hallinnollisen ja juridisen oikeellisuuden varmistamiseksi tulevaisuudessa. Sisäisen tarkastuksen toteutti kaupunginjohtaja ja kaupunginjohtajan viranhaltijapäätösten osalta konsernipalvelujohtaja.

 

Sisäinen tarkastus toteutettiin käymällä läpi 30 pääosin vuosina 2022-2023 tehtyä viranhaltijapäätöstä rekrytoinneista. Päätöksiä peilattiin kunnassa rekrytointia ohjaaviin säädöksiin ja ohjeisiin. Poliittisten toimielinten rekrytointipäätökset jätettiin tarkastuksen ulkopuolelle. Samoin rekrytointiprosessien kokonaistarkastelu jätettiin tämän tarkastuksen ulkopuolelle. Tarkastuksen tulokset perustuvat ainoastaan rekrytointipäätöksissä olleisiin tietoihin.

 

Sisäisessä tarkastuksessa havaittiin selkeitä kehittämistarpeita rekrytointipäätösten osalta. Kaupunginjohtaja esittelee kaupunginhallituksen kokouksessa 9.10.2023 raportin sisäisen tarkastuksen tuloksista ja havaituista kehittämistarpeista sekä niiden toimeenpanosta.

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedokseen rekrytointipäätöksistä vuonna 2023 tehdyn sisäisen tarkastuksen raportin ja kehittämistoimenpiteet.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

Merkittiin, että pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 20.05 - 20.15.

 

 

 

Ptk tark.