Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 5


 

 

Vastaus aloitteeseen, Karkkilan nuorille tarvitaan oma paikka olla

 

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 106 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Vt. konsernipalvelujohtaja, hallintopäällikkö Leena Pieniniemi

 

Karkkilan kaupungin hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallinto koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sihteeristölle sähköisesti ennen kokouksen alkamista.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Kaupunginvaltuustossa 28.02.2022 § 8 jätettiin nuorten toimesta seuraava aloite:

 

"Karkkilan nuorille tarvitaan oma paikka olla Iso osa karkkilalaisista nuorista on tyytymättömiä tämänhetkisiin tiloihin nuorille. Aikuisille ja vanhemmalle väestölle tuntuu olevan ongelmana nuorten oleminen väärissä paikoissa. Olemme Nuorten Vallankumous -ryhmän kanssa haastatelleet nuoria ja lähes jokaisesta haastattelusta on tullut ilmi, ettei nuorille löydy sopivia paikkoja olla.

 

Tämänhetkiset nuorisotilat eli nuorisotalo Nuta on toki omalla tavallaan hyvä, ja sopii osalle, mutta suurimmaksi osaksi palaute suuntautuu siihen suuntaan, että jotain muuta tarvitaan. Jo paljon ennen tätä päivää on puhuttu siitä, että osa nuorista kokee Nutan "lokeroivaksi" ja lisäksi isoimpana ongelmana on, että Nutan yläikäraja on 17 vuotta, joka rajoittaa hyvin paljon kävijöitä. Nuorisoksi kuitenkin määritellään Suomen nuorisolaissa kaikki alle 29-vuotiaat. Yhtenä epämiellyttävänä asiana nuoriso kokee Nutalla aikuiset nuoriso-ohjaajat, syynä lähinnä se että aikuisia ylipäänsä on läsnä. Nuorille olisi tärkeää saada olla ihan vain keskenään, ilman ns. valvovaa silmää. Lisäksi nuorisotalon sijainti tuntuu olevan hankala, koska se ei ole esim. yhteiskoulun välittömässä läheisyydessä.

 

Tahtona on siis saada nuorille täysin oma tila Karkkilan keskustasta. Ajatuksena on, että tila pyörisi täysin nuorten omalla toiminnalla. Täysin ilman valvontaa tätä paikkaa ei kuitenkaan voisi jättää, joten aikuisten sijaan valvomassa olisi täysi-ikäisiä nuoria. Paikasta haluttaisiin siis näillä ehdoilla tehdä mukava ja viihtyisä ja helposti saavutettava kaikille nuorille ja erityisesti yli 16-vuotiaille, joilla hengailupaikasta on selkeästi puutetta. Hyvänä tilana näkisimme esimerkiksi entisen Matkahuollon tilan tai jonkun muun niistä kaikista tyhjistä tiloista keskustassa.

 

Aloitteen on yhdessä laatinut Nuorten Vallankumous -ryhmä, ja seisomme kaikki sen takana"

 

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen kaupunginjohtajan valmisteltavaksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 365 

 

 

Esittelijä: Apulaiskaupunginjohtaja Korkiakoski Kari

Valmistelija: Suunnittelija Satu Ahjoniemi, liikunta- ja nuorisopäällikkö Anna Koivu

 

Karkkilan kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.

 

Aloite tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisellä asiakirjalla. Aloitteesta tulee käydä ilmi, mitä asia koskee sekä aloitteen tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot.

 

Aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.

 

Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.

 

Edellä esitetty Nuorten Vallankumous -ryhmän aloite on hallintosäännön mukainen Karkkilan kaupungissa toimvan yhteisön aloite. Aloite jätettiin nuorten toimesta kaupunginvaltuuston kokouksessa 28.02.2022 § 8 ja se annettiin kaupunginhallituksen kokouksessa 02.05.22 § 106 kaupunginjohtajan valmisteltavaksi. Aloitteessa toivotaan Karkkilan keskustaan nuorille omaa paikkaa. Nuorilla tarkoitetaan tässä yhteydessä nuorisolain (1285/2016) mukaisesti kaikkia alle 29-vuotiaita ja tahtona olisi saada yli 16-vuotiaille nuorille täysin oma tila Karkkilan keskustassa.

 

Kuntalaisille järjestettiin Webropol-kysely vuodenvaihteessa 2022-2023 lasten ja nuorten hyvinvoinnista Karkkilassa. Kyselyssä pyydettiin muun muassa kehittämisehdotuksia lasten ja nuorten palveluille sekä ehdotuksia miten Karkkilasta saataisi lapsille ja nuorille parempi paikka asua, elää ja olla. Kehittämiskohteiksi nostettiin mm. avoimien kohtaamispaikkojen saatavuus, lisää tapahtumapäiviä lapsille ja nuorille sekä enemmän nuorten vapaa-ajanpalveluita. Vastausten mukaan nuoret tarvitsisivat enemmän aikuisten läsnäoloa sekä kokoontumispaikkoja. Vastauksissa kaivattiin avoimia kohtaamispaikkoja, vertaiskohtaamispaikkoja, ilmaisia liikuntapaikkoja sekä harrastusmahdollisuuksia. Nuorille toivottiin vastauksissa lisää tapahtumia ja matalan kynnyksen toimintaa vapaa-ajalla. Lisäksi kaivattiin nuorisotilaa keskustaan. Myös nykyisen Nutan toimintaa toivottiin laajennettavan. Nuorisovaltuusto toivoi tuolloin myös enemmän vapaa-ajantoimintaa ja oleskelupaikkoja.

 

Nuorisovaltuustolta pyydettiin myös erityisesti lausuntoa aloitteesta, ja kokouksessaan 22.08.23 nuorisovaltuusto antoi seuraavan lausunnon: "Nuorisovaltuusto kannattaa aloitetta, mutta riski päihteiden käytölle ja ilkivallalle on olemassa, mutta jos tilaan saisi yli 18-vuotiaita ulkopuolisia nuoria valvojiksi riski pienenee. Nuorisovaltuusto tuo myös esiin mahdollisuuden sille, että valvojiksi otettaisiin ulkopaikkakuntalaisia. Nuorisovaltuuston mielestä tilan tulisi sijaita keskustan alueella."

 

Karkkilan kaupunki tiedostaa nuorten toiveen omasta tilasta keskustassa ja pitää asiaa tärkeänä. Kaupunkiorganisaatiossa tehdään tällä hetkellä sivistys- ja hyvinvoinnin toimialan puolella kartoitusta koskien sivistyspuolen sekä kaupungin kiinteistöhallinnan toiminnan kehittämistä. Nuorille soveltuva paikka keskustassa on pidetty organisaation tilakeskusteluissa esillä. Vaihtoehtoja on selvitetty, mutta vielä minkään vaihtoehdon kanssa ei ole päästy kokeilemaan toimintaa. Toivottavaa olisi, että sivistystoimen palveluverkon selvityksen yhteydessä löydetään myös nuorille soveltuva paikka.

 

Kun soveltuva paikka löydetään, täytyy miettiä ja sopia kaupungin nuorten kanssa yhdessä pelisäännöt. Jonkinlaista valvontaa paikassa tarvitaan, sillä aikuiset haluavat huolehtia ja varmistaa kaikkien turvallisen olemisen tilassa. Muun muassa etsivä nuorisotyö voisi yhtenä toimijana hyvin hyödyntää keskustassa olevia tiloja. On mahdollista selvittää jonkinlaisia yhteistyökumppaneita oman organisaation toimijoiden lisäksi. Nuorille suunnattu kohtaamispaikka voisi tarjota myös toimintaympäristöä vapaaehtoistoiminnalle. Keskustassa sijaitsevan, nuorille tarkoitetun tilan toimintaa saadaan kyllä yhdessä kehitettyä, kun sellainen saadaan avattua.

 

Ehdotus: Apulaiskaupunginjohtaja Korkiakoski Kari

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää
1) hyväksyä kaupunginhallituksen vastauksen nuorten aloitteeseen ja
2) toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Satu Ahjoniemi poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 19.10 - 19.17.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 22.01.2024 § 5  

169/00.01.01/2022  

 

 

 

 

 

Ehdotus:  

 Kaupunginhallitus:

Kaupunginvaltuusto päättää
1) hyväksyä kaupunginhallituksen vastauksen nuorten aloitteeseen ja
2) toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Tiedoksi: aloitteen tekijät

 

Ptk tark.