Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 02.06.2026/Pykälä 69



 

 

Esiopetuksen ja koulujen toimintakertomusten arvioinnit lukuvuodelta 2025-2026

 

Sivistyslautakunta 02.06.2026 § 69  

124/12.02.00/2026  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lilja Sini

Valmistelija: Rehtori Annala Elisa, rehtori Saikkonen Tomi, rehtori Saukkola Minna, päiväkodinjohtaja Huhmaniemi Iina, varhaiskasvatuspäällikkö Viitanen Kirsi, rehtori Kokkonen Ossi

 

Lukuvuoden 2025–2026 aikana koulut ovat toteuttaneet toimintaansa lautakunnan syksyllä hyväksymien toimintasuunnitelmien pohjalta. Toimintasuunnitelmissa on asetettu tavoitteita muun muassa opetuksen järjestämiselle, välituntitoiminnalle, turvallisuudelle sekä muille kouluarkea ohjaaville toiminnoille. 

 

Lukuvuoden päättyessä koulut ovat laatineet itsearvioinnit toimintakertomuksen muodossa. Näissä arvioidaan toiminnan toteutumista suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Itsearviointien tarkoituksena on tukea koulujen kehittämistyötä, lisätä toiminnan läpinäkyvyyttä sekä antaa lautakunnalle kokonaiskuva tavoitteiden toteutumisesta ja tunnistetuista kehittämistarpeista tulevaa lukuvuotta varten. 

 

Koulujen rehtorit ovat laatineet toimintakertomukset omien yksiköidensä osalta. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat sekä alkuopetuksen opettajat ovat laatineet toimintakertomukset esi- ja alkuopetuksen suunnitelmien toteutumisesta. 

 

Liitteet:

-          Nyhkälän esi- ja alkuopetuksen toiminnan arviointi 2025-2026

-          Nyhkälän koulun vuosisuunnitelman arviointi 2025-2026

-          Nyhkälän iltapäivätoiminnan arviointi 2025-2026

-          Haukkamäen esi- ja alkuopetuksen toiminnan arviointi 2025-2026

-          Haukkamäen koulun vuosisuunnitelman arviointi 2025-2026

-          Tuorilan esi- ja alkuopetuksen toiminnan arviointi 2025-2026

-          Tuorilan vuosisuunnitelman arviointi 2025-2026

-          Tuorilan Virheä lippu-raportti 2025-2026

-          Karkkilan yhteiskoulun vuosisuunnitelman arviointi 2025-2026

-          Karkkilan lukion vuosisuunnitelman arviointi 2025-2026

 

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Lilja Sini

 Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi
1) esi- ja alkuopetuksen toiminnan arvioinnit lukuvuodelta 2025–2026; ja
2) esiopetuksen ja koulujen toiminnan arvioinnit/toimintakertomukset lukuvuodelta 2025–2026; sekä
3) Tuorilan koulun Vihreä lippu -raportin.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä: Teknisenä korjauksena lisättiin valmistelijoiksi varhaiskasvatuspäällikkö Viitanen Kirsi ja lukion rehtori Kokkonen Ossi. Lisäksi vaihdetiiin oheismateriaali Haukkamäen esi- ja alkuopetuksen toiminnan arviointi 2025-2026.

 

 Rehtorit Elisa Annala, Tomi Saikkonen, Minna Saukkola ja Ossi Kokkonen saapuivat kokoukseen tämän pykälän käsittelyn alussa klo 18:23.

 

 Rehtori Ossi Kokkonen ja varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Viitanen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18:35.  

 

 

Täytäntöönpano: esiopetus, perusopetus ja lukio

 

Ptk tark.