Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 71


Liite 2 Arviointikertomus 2021

 

 

Arviointikertomus 2021

 

 

 

Tarkastuslautakunta 09.06.2022 § 57 

 

 

 

 

    

 Tarkastuslautakunnan kokouksessa tehdään vuoden 2021 arviointikertomus valmiiksi.

 

 

Ehdotus:    

 Tarkastuslautakunta päättää
1) hyväksyä, allekirjoittaa ja luovuttaa kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja
2) esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää
- merkitä vuoden 2021 arviointikertomuksen tiedokseen ja
- pyytää kaupunginhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä.
- että vastineiden tulee olla valtuuston käsiteltävänä syyskuun 2021 loppuun mennessä..

 

Päätös: Hyväksyttiin. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 

 

Vapaa-aikalautakunta 04.10.2022 § 71  

272/02.02.02/2022  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

Valmistelija: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

 

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2021 talousarvion toimintatuotot toteutuivat 86 % (408 985 €). Toimintakulut alittuivat 3 %:lla ollen 2 714 163 €. Lautakunta pysyi talousarviossaan kokonaisuutena, toimintakatteen ollessa 2 305 177 € (99 %). Eri yksiköiden toteutumissa on suuria vaihteluja, joissakin talousarvio alitettiin reilusti, joissakin ylitettiin. Pandemialla oli hyvin erilaisia vaikutuksia eri yksiköiden toimintaan.

 

Valtuustoon nähden sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen: Tavoitteista jäi toteutumatta

 

Tarkastuslautakunnan arvio:
Koronapandemiasta johtuneet rajoitukset vaikuttivat koko vuoden 2021 vapaa-aikalautakunnan alaisiin toimintoihin ja näkyvät tavoitteiden toteutumassa. Tilikauden tulos on kuitenkin lähes suunnitellun mukainen. On kuitenkin tärkeää huomata, että tilojen käytön tehostamiseen ja palvelujen kehittämiseen sidotut aiotut toimenpiteet eivät toteutuneet, sillä palveluverkkoselvitys ei edelleenkään edennyt vuoden 2021 aikana. Positiivisena kehityksenä on huomioitava museon kävijämäärien kasvu kesäkuukausina, joka selittää myös sen, että kävijätavoitteisiin päästiin, vaikka museo oli yleisörajoitusten johdosta suljettuna osan vuodesta.

 

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

 Vapaa-aikalautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuoden 2021 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja toteaa lausuntonaan, että:

Tavoite 1.  Karkkila järjestää ja tuottaa vapaa-ajan palvelut asukas- ja asiakaslähtöisesti sekä kustannustehokkaasti
Tarkastuslautakunnan arvio: Ei toteutunut.

Tavoite 2. Tiloja käytetään monipuolisesti
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Tavoite 3. Karkkilassa on omaleimaista ja laajaa kulttuuritarjontaa
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Tavoite 4. Kaupunki edistää asukkaidensa osallistumista harrastustoimintoihin
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Perustelut tavoitteisiin 1-4: Koronapandemiasta johtuneet rajoitukset vaikuttivat koko vuoden 2021 vapaa-aikalautakunnan alaisiin toimintoihin ja näkyvät tavoitteiden toteutumassa.

Tavoite 5. Museo syventää tietoutta kulttuuriperinnöstä ja edistää sen vaalimista
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain. Positiivisena kehityksenä on huomioitava museon kävijämäärien kasvu kesäkuukausina, joka selittää myös sen, että kävijätavoitteisiin päästiin, vaikka museo oli yleisörajoitusten johdosta suljettuna osan vuodesta.

Perustelut: Kesäaikaan toteutunut Karkkilaan kohdistunut matkailumainonta valtakunnan lehdissä herätti kiinnostusta tutustua Karkkilan kohteisiin

Tavoite 6. Yleisöä osallistetaan kulttuuriperintötyöhön
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Perustelut: Museo järjesti museon valokuvakokoelmissa esiintyvien henkilöiden ja tapahtumien tunnistustilaisuuksia. Siten saatiin paljon uutta kuvien kontekstiin liittyvää tietoa. Kuvia julkaistiin tunnistamista varten myös viikoittain paikallislehdessä. Koronapandemiasta johtuneet rajoitukset vaikuttivat vuonna 2021 kuvien tunnistamistilaisuuksien järjestämiseen ja henkilömääriin.

 

Päätös: Vapaa-aikalautakunta merkitsi tietoonsa saatetuksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuoden 2021 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja totesi lausuntonaan, että:

Tavoite 1.  Karkkila järjestää ja tuottaa vapaa-ajan palvelut asukas- ja asiakaslähtöisesti sekä kustannustehokkaasti
Tarkastuslautakunnan arvio: Ei toteutunut.

Tavoite 2. Tiloja käytetään monipuolisesti
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Tavoite 3. Karkkilassa on omaleimaista ja laajaa kulttuuritarjontaa
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Tavoite 4. Kaupunki edistää asukkaidensa osallistumista harrastustoimintoihin
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Perustelut tavoitteisiin 1-4: Koronapandemiasta johtuneet rajoitukset vaikuttivat koko vuoden 2021 vapaa-aikalautakunnan alaisiin toimintoihin ja näkyvät tavoitteiden toteutumassa.

Tavoite 5. Museo syventää tietoutta kulttuuriperinnöstä ja edistää sen vaalimista
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain. Positiivisena kehityksenä on huomioitava museon kävijämäärien kasvu kesäkuukausina, joka selittää myös sen, että kävijätavoitteisiin päästiin, vaikka museo oli yleisörajoitusten johdosta suljettuna osan vuodesta.

Perustelut: Kesäaikaan toteutunut Karkkilaan kohdistunut matkailumainonta valtakunnan lehdissä herätti kiinnostusta tutustua Karkkilan kohteisiin

Tavoite 6. Yleisöä osallistetaan kulttuuriperintötyöhön
Tarkastuslautakunnan arvio: Toteutui osittain

Perustelut: Museo järjesti museon valokuvakokoelmissa esiintyvien henkilöiden ja tapahtumien tunnistustilaisuuksia. Siten saatiin paljon uutta kuvien kontekstiin liittyvää tietoa. Kuvia julkaistiin tunnistamista varten myös viikoittain paikallislehdessä. Koronapandemiasta johtuneet rajoitukset vaikuttivat vuonna 2021 kuvien tunnistamistilaisuuksien järjestämiseen ja henkilömääriin.

 

Täytäntöönpano: 

 

Ptk tark.