RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 263
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
(
Talous- ja väestötiedot 1.1. - 31.10.2022
Kaupunginhallitus 07.12.2022 § 264
89/02.02.02/2022
Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Valmistelija: Konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi
Talousarvion toteutuminen
Lokakuun 2022 lopussa toimintatuottoja oli kertynyt yhteensä 5,9 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 90,0. Vuotta aiemmin lokakuun lopussa toimintatuottojen kertymä oli 5,4 milj. euroa. Muutosprosentti oli 8,9. Lokakuun lopussa laskennallinen toteutumaprosentti on 83,3.
Toimintakulujen kertymä oli yhteensä - 50,0 milj. euroa, toteutumaprosentti 83,6. Vuotta aiemmin toimintakuluja oli lokakuun loppuun mennessä kertynyt yhteensä - 49,7 milj. euroa, muutosprosentti oli 0,6. Suurimmat toimintakulut liittyvät palveluiden ostoihin, joita kertyi lokakuun loppuun mennessä - 33,3 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 82,7. Palvelujen ostojen osalta kasvua edellisen vuoden tilanteeseen oli 1,0 %. Henkilöstökulujen kertymä oli - 13,2 milj. euroa ja toteutumaprosentti 84,9. Henkilöstökulujen muutos verrattuna edellisen vuoden vastaavaan tilanteeseen oli -0,3 %.
Toimintakatteeksi toimintatuottojen ja -kulujen jälkeen muodostui - 44,2 miljoonaa euroa, joka on 0,4 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Verotulojen kertymä oli lokakuun lopussa yhteensä 30,0 milj. euroa, toteutumaprosentti 86,5. Verotuloja kertyi 5,6 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kunnan tuloverokertymä oli 5,5 % suurempi kuin vuotta aiemmin ja yhteisöveroa kertyi 6,4 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Valtionosuuksien kertymä oli lokakuun lopussa 18,4 miljoonaa euroa (toteutuma-% 84,6), kun se vuotta aiemmin oli 17,3 miljoonaa euroa, kasvua 6,2 %.
Rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen vuosikatteeksi muodostui 4,1 milj. euroa, kun vuoden 2021 lokakuussa vuosikate oli 1,2 milj. euroa.
Laskennallisten poistojen jälkeen tilinkauden tulos lokakuun lopussa on 1,7 milj. euroa, kun tulos vuotta aiemmin lokakuun lopussa oli -1,2 milj. euroa.
Väestökehitys
Vuoden 2021 lopussa Karkkilan kaupungin väestömäärä oli 8717. Tammi-lokakuussa 2022 kaupunkiin syntyi yhteensä 53 lasta ja kuolleiden määrä oli 108.
Kuntien välinen nettomuutto oli tammi-lokakuussa -59 ja nettomaahanmuutto + 9.
Lokakuun lopussa väestömäärä oli 106 henkilöä pienempi (8 611 hlöä) kuin vuoden 2021 lopussa. Lokakuussa kuntien välinen nettomuutto oli miinuksella 25 ja kuolleiden määrä oli 10.
Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka
Kaupunginhallitus merkitsee talous- ja väestöraportin tiedokseen ja saattaa se edelleen kaupunginvaltuuston tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin.
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |