Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.03.2022/Pykälä 14



 

 

Pöytäkivenkulman biokaasulaitos / Ympäristölupa

 

Ympäristölautakunta 24.03.2022 § 14  

35/11.01.00/2022  

 

Esittelijä: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

Valmistelija: Ympäristöpäällikkö Pirjo Siik

 

 

Luvan hakija

 

Y-tunnus: 2732435-5

 

Toiminta ja sen sijainti

 

Kyseessä on uusi rakennettava biokaasulaitos (Pöytäkiventie 145), jossa hyödynnetään pääasiassa lähialueen maatiloilla syntyviä lantajakeita ja peltobiomassoja sekä tulevaisuudessa mahdollisesti myös muita orgaanisia syötteeksi soveltuvia jätemateriaaleja. Biokaasulaitoksessa nämä orgaaniset materiaalit käsitellään anaerobisissa olosuhteissa mädättämällä, jolloin prosessista syntyy biokaasua, joka jalostetaan mm. liikennepolttoaineena käytettäväksi biometaaniksi. Samalla mädätettävä materiaali muuttuu olomuodoltaan nk. mädätysjäännökseksi, joka hyödynnetään lannoitteena ja maanparannusaineena.

 

Toiminnalle haetaan lupaa käyttää syötteenä jätemateriaaleiksi luokiteltavia orgaanisia materiaaleja, pääasiassa lantaa ja peltobiomassoja, enintään 19 990 tonnia vuodessa. Syötteiden käytön ollessa enimmillään laitos voi tuottaa enintään 900 000 m3 biometaania (vastaa noin 8,9 GWH energiaa). Mädätysjäännöstä syntyy vastaava määrä kuin prosessissa käytetään syötteitä eli enimmillään noin 19 990 tonnia vuodessa. Mädättäminen muuttaa syötteiden laatua: Mädätysjäännöksessä ravinteet ovat kasveille käyttökelpoisemmassa muodossa ja se on lantaa hajuttomampaa.

 

Laitosalueelle sijoitetaan biokaasureaktorin lisäksi sen yhteydessä sijaitseva kaasuvarasto, lämpökeskus, kaasun jalostusyksikkö sekä katettu lantala, katokseen sijoitettava kiinteän lannan syöttö, nestejakeiden syöttösäiliö, mädätysjäännössäiliöt ja peltojakeita varten rakennettava varastoalue.

 

Hakemuksessa esitetty biokaasulaitoksen paikka sijaitsee Pöytäkiventien pohjoisosassa, tien itäpuolella noin 250 m päässä Läyliäistentiestä. Laitos sijoitetaan kiinteistöillä 224-401-2-6 ja 224-401-1-106 sijaitsevalle, lupahakemuksesta tarkemmin ilmenevälle noin 4 ha määräalalle (määräala ei ole vielä virallisesti erotettu). Biokaasulaitos tullaan jatkossa siirtämään uudelle perustettavalle yhtiölle.

 

 

 

Aloituslupa

 

Toiminnanharjoittaja hakee myös lupaa toiminnan aloittamiseen ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta (Lainvoimaa vailla olevan päätöksen noudattaminen YSL 199 §).

 

 

Hakemuksen käsittely

 

Hakemuksesta on kuulutettu Karkkilan kaupungin verkkosivujen virallisella sähköisellä ilmoitustaululla sekä kaupungintalon ilmoitustaululla 21.1.- 28.2.2022. Kuulutus on myös julkaistu paikallislehdissä (Karkkilan Tienoo, Karkkilalainen). Lisäksi tieto kuulutuksesta on lähetetty kirjeitse kiinteistöjen omistajille, joiden kiinteistöllä sijaitsee asuin- tai vapaa-ajanrakennus ja jotka sijaitsevat alle 500 m etäisyydellä biokaasulaitoksen sijoituspaikasta.

 

Ehdotus ympäristölupaa koskevaksi päätökseksi sekä aloittamislupaa koskevaksi ratkaisuksi on liitteenä. Siitä käy ilmi tarkemmin hakemuksen sisältö, sen käsittely, lupamääräykset sekä luvan ja sen määräysten perustelut.

 

Esityslistan liitteet

- Ympäristölupahakemus 17.12.2021

- Tarkennus hakemukseen 16.2.2022

- Muistutukset

- Lausunnot

- Hakijan vastine

- Ehdostus ympäristölupapäätökseksi (kertoelmaosa sekä lupamääräykset)

 

Ehdotus: Kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka

 

 Ympäristölautakunta päättää myöntää hakijalle (Y-tunnus: 2732435-5) ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen luvan biokaasulaitoksen toimintaan kiinteistöillä 224-401-2-6 ja 224-401-1-106 sijaitsevalle, lupahakemuksesta tarkemmin ilmenevälle noin 4 ha määräalalle. Lupamääräykset sekä luvan perustelut käyvät ilmi liitteestä. Lupa on voimassa toistaiseksi.

Lisäksi ympäristölautakunta päättää, että lupapäätöksen mukainen toiminta voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta, mikäli hakija asettaa Karkkilan kaupungin ympäristölautakunnan eduksi 8 000 euron vakuuden toiminnan palauttamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle. Toiminnan aloittaminen ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. (YSL 199 §)

Kun toiminnan ympäristölupa on lainvoimainen, vaadittava vakuus alueen asianmukaisen jätehuollon, seurannan, tarkkailun, toiminnan lopettamisen tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi on 8 000 euroa. Ympäristölautakunta voi tarkistaa vakuuden suuruutta myöhemmin.

Lupamaksu:  5 120 €
Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (ymla 17.12.2020) 3 § Lupahakemuksen käsittely, taulukko A 12 Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely

 

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: Ote pöytäkirjasta liitteineen ja valitusosoitus

 - Hakija

 - Uudenmaan ELY-keskus / Ympäristö

 - Muistuttajat

 Ote pöytäkirjasta ja valitusosoitus

 - Uudenmaan ELY-keskus / Liikenne

 - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

 - Lohjan ympäristöterveyspalvelut

 Ote pöytäkirjasta

 - ympäristöpäällikkö

Ptk tark.