Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 36


Liite 9 Talous- ja väestöraportti 04 2022

 

 

Talous- ja väestötiedot 30.4.2022

 

 

 

Kaupunginhallitus 30.05.2022 § 137 

 

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

Valmistelija: Vt. konsernipalvelujohtaja, hallintopäällikkö Leena Pieniniemi

 

Talousarvion toteutuminen

 

Huhtikuun 2022 lopussa toimintatuottoja oli kertynyt yhteensä 2,3 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 35,8. Vuotta aiemmin huhtikuun lopussa toimintatuottojen kertymä oli 2,0 milj.euroa. Muutosprosentti oli 14,9. Huhtikuun lopussa laskennallinen toteutumaprosentti on 33,3.

 

Toimintakulujen kertymä oli yhteensä 20,8 milj. euroa, toteutumaprosentti 34,5. Vuotta aiemmin toimintakuluja oli huhtikuun loppuun mennessä kertynyt yhteensä 20,0 milj. euroa, muutosprosentti oli 3,6. Suurimmat toimintakulut liittyvät palveluiden ostoihin, joita kertyi huhtikuun loppuun mennessä 14,2 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 35,1. Palvelujen ostojen osalta kasvua edellisen vuoden tilanteeseen oli 5,3 %. Henkilöstökulujen kertymä oli 5,1 milj. euroa ja toteutumaprosentti oli 32,5. Henkilöstökulujen kasvu verrattuna edellisen vuoden vastaavaan tilanteeseen oli 1,6 %.

 

Toimintakatteeksi toimintatuottojen ja -kulujen jälkeen muodostui -18,4 miljoonaa euroa, joka on 2,3 % suurempi kuin vuotta aiemmin.

 

Verotulojen kertymä oli huhtikuun lopussa yhteensä 12,7 milj. euroa, toteutumaprosentti 37,2. Verotuloja kertyi 6,6 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kunnan tuloverokertymä oli 6,3 % suurempi kuin vuotta aiemmin ja yhteisöveroa kertyi 15,4 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

 

Valtionosuuksien kertymä oli huhtikuun lopussa 7,2 miljoonaa euroa (toteutuma-% 33,5), kun se vuotta aiemmin oli 6,9 miljoonaa euroa, kasvua 4,8 %.

 

Rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen vuosikatteeksi muodostui 1,6 milj. euroa, kun vuoden 2021 huhtikuussa vuosikate oli 0,9 milj. euroa.

Laskennallisten poistojen jälkeen tilinkauden tulos huhtikuun lopussa on 640 292 euroa, kun tulos vuotta aiemmin huhtikuun lopussa oli -96 837.

 

Väestökehitys

 

Vuoden 2021 lopussa Karkkilan kaupungin väestömäärä oli 8717. Tammi-huhtikuussa 2022 kaupunkiin syntyi yhteensä 16 lasta ja kuolleiden määrä oli 37. Kuntien välinen nettomuutto oli tammi-huhtikuussa - 17 ja nettomaahanmuutto + 6. Huhtikuun lopussa väestömäärä oli 8 686, joka oli 31 henkilöä pienempi kuin vuoden 2021 lopussa.

 

Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén

 

 Kaupunginhallitus päättää

1) merkitä Karkkilan kaupungin talous- ja väestötilanneraportin 30.4.2022 tiedokseen, ja
2) saattaa sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano: 

 

 

Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 36  

89/02.02.02/2022  

 

  

 

Ehdotus:  

 Kaupunginvaltuusto päättää merkitä talous- ja väestöraportin tiedokseen.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Ptk tark.