RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohje
Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 10
382/02.02.00/2022
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén
Valmistelija: Konsernipalvelujohtaja Leena Pieniniemi
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.
Karkkilan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 12.12.2022 § 71 talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2025. Talousarviossa hyväksyttiin myös kaupungin toiminnan ja talouden valtuustotason sitovat toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2023.
Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvio sitoo toimielimiä ja henkilöstöä ja on samalla valtuuston toiminnan ja talouden ohjausväline. Siihen tehtävistä muutoksista päättää sitovuusmääräykset huomioon ottaen valtuusto. Taloussuunnitelma laaditaan vähintään kolmeksi vuodeksi ja sen ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat sekä tuloarviot, ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Talousarvion toteuttamiseksi toimielinten tulee laatia vuosisuunnitelmat valtuuston vahvistaman talousarvion perusteella. Toimielimen vuosisuunnitelman ja talousarvion valtuuston nähden sitovan toimintakatteen tulee olla samansuuruiset. Vuosisuunnitelma on valtuuston hyväksymää talousarviota ja strategisia toiminnallisia tavoitteita yksityiskohtaisempi toiminnallinen ja taloudellinen selvitys toiminnasta ja määrärahoista. Sen tarkoitus on toimia keskeisenä johtamisen välineenä. Se määrittää pohjan toimielimen alaisen toiminnan ja määrärahojen seurannalle. Kaupunginhallitus ja lautakunnat hyväksyvät alaisensa toiminnan vuosisuunnitelmat. Talousarviossa hyväksyttyjä määrärahoja saa käyttää ainoastaan talousarviovuoden menoihin.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén
Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen ja valtuuttaa konsernipalvelujohtajan tekemään tarvittaessa teknisluonteiset korjaukset ohjeeseen.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano: Toimialajohtajat, toimielimet
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |