RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 4 | Arviointikertomus 2021 |
Arviointikertomus vuodelta 2021
Tarkastuslautakunta 09.06.2022 § 57
Tarkastuslautakunnan kokouksessa tehdään vuoden 2021 arviointikertomus valmiiksi.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää
1) hyväksyä, allekirjoittaa ja luovuttaa kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja
2) esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää
- merkitä vuoden 2021 arviointikertomuksen tiedokseen ja
- pyytää kaupunginhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä.
- että vastineiden tulee olla valtuuston käsiteltävänä syyskuun 2022 loppuun mennessä.
Päätös: Hyväksyttiin. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 32
272/02.02.02/2022
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta
esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää
- merkitä vuoden 2021 arviointikertomuksen tiedokseen ja
- pyytää kaupunginhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä.
- että vastineiden tulee olla valtuuston käsiteltävänä syyskuun 2022 loppuun mennessä.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano: kaupunginhallitus
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |